Kuulumisia kirkolliskokouksesta
Olen toiminut kirkolliskokouksessa kausilla 2016–2020 ja 2020–2024 Oulun hiippakunnan pappisedustajana. Ensimmäisellä kaudella oli talousvaliokunnan jäsen ja toisella kaudella perustevaliokunnassa.
13.11.2023 lähtien kuulun Turun arkkihiippakunnan papistoon ja olen ehdolla sekä kirkolliskokous- että hiippakuntavaltuustovaaleissa kaudelle 2024–2028.
Tälle sivulle on koottu ajatuksiani ja raporttejani kirkolliskokoustyöstä ja siihen liittyvistä tai sitä sivuavista asioita.

Ajatuksiani: Kirkolliskokous
Kirkolliskokouskausi 2020–2024 – välitilinpäätös
Nykyisen kirkolliskokouksen työskentelykausi päättyi Martinpäivänä 10.11.2023. Samalle päivälle sattui myös Martti Ahtisaaren valtiolliset hautajaiset. Kausi alkoi poikkeuksellisesti, kun toukokuun 2020 istunto siirtyi elokuulla pidettäväksi ja pari seuraavaa kertaa...
Jälkimietteitä kirkon lähetystyöstä
ELYstä kirkon lähetysjärjestö Kirkolliskokous hyväksyi 11.11.2022 Evankelinen lähetysyhdistys (ELY) ry:n kirkon lähetysjärjestöksi. Lämpimät onnittelut ja siunauksen toivotukset ELYlle! Päätös on historiallinen, sillä viimeksi vastaava myönteinen päätös tehtiin, kun...
Kirkon lähetyksen kipupisteistä
Kulunut syksy on tarjonnut kirkon lähetyksen osalta kaksi uutista. Evankelinen lähetysyhdistys ry. (ELY) on hakenut itselleen kirkon virallisen lähetysjärjestön statusta. Piispainkokous esittää ELY:n hyväksymistä lähetysjärjestöksi. Päätöksen asiasta tekee...
Puheenvuoro /”Siunauksen signaalit” -tulevaisuusselonteko 8.11.2022
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajakollegat (Siunauksen signaalit -tulevaisuusselontekoon liittyvä keskustelu) Meillä on tällä viikolla käsiteltävänä kirkon tulevaisuuden rakennetta koskevaa pohdintaa. Tätä pohdintaa on tehtävä. Tätä työntää työpöydällemme vahvat...
Avioliittoaloitteen summaava puheenvuoro 5.8.2021
[Puheenvuoro edustaja-aloitteesta: Pyyntö piispainkokoukselle valmistella esitys kirkolliskokoukselle samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja siunaamisesta] Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille! Kiinnitän vielä osaltani huomiota kahteen...
Avioliittoaloitteen esittelypuheenvuoro 3.8.2021
[Edustaja-aloite: Pyyntö piispainkokoukselle valmistella esitys kirkolliskokoukselle samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja siunaamisesta] Kirkossamme on koko 2000-luvun ajan käyty keskustelua ihmiskuvasta, homoseksuaalisuudesta, rakkaudesta ja avioliitosta....
Ovet auki – puheenvuoro kirkon strategiasta 2026
[kirkolliskokous 6.11.2020] 1950-luvun lopulla Paavi Johannes Paavali 23:s avasi katolisen kirkon ikkunat ja tuuletti. Hän halusi päivittää kirkon elämää ja uskoa (ital. aggiornamento), mikä tapahtui Vatikaanin toisessa konsiilissa (1962–1965). Suomen...
Kirkon nuorisotyönohjaajat ja vihkimysvirka
Puheenvuoro kirkolliskokouksen täysistunnossa 6.11.2019 [Asia: Ilmoitus 3/2019 kirkolliskokoukselle Uutta diakonivirkaa koskevien säännösten lisääminen kirkkolakiin jakirkkojärjestykseen] Mieti hetki mielessäsi, ketkä ovat olleet nuoruudessasi niitä henkilöitä, joiden...
Avioliittopohdinta saa ahdistaa
Moni on asettunut piispa Seppo Häkkisen näkemysten taakse hänen kommentoidessaan omaa kirjoitustaan (26.7.2019) Itä-Häme -lehdessä ja sen saamaa palautetta (Seppo Häkkisen fb-seinä 11.7.2019). Tämä piispan näkemyksiä myötäilevä palaute on ymmärrettävää: oma vakaumus,...
Mitä Turussa päätettiin? – kevät 2019
Kevään 2019 kirkolliskokous pidettiin 7.-10.5. Lehdet olivat jo ehtineet puihin kokousviikon alkaessa. Arkkipiispa Tapio Luoma avasi kokousviikon purkamalla ilmaisun ”koti, uskonto ja isänmaa” osiinsa. Ne kaikki ovat ihmiselle tärkeitä, mutta hän sisällytti niihin...
Puuttuva tulevaisuuskuva
[Puheenvuoro (9.5.2019) tulevaisuusvaliokunnan mietinnöstä 1/2019, joka koskee Kirkon kasvatus vuonna 2030 –tulevaisuusselontekoa] Seuraavassa käsittelen tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä 1/2019 olevaa pohdintaa strategiasta ja toisaalta luonnostelen vastausta...
Teologisia huomioita perustevaliokunnan avioliittoaloitetta koskevaan mietintöön
[Artikkeli on julkaistu hieman lähennettynä ja toimitettuna Teologisessa Aikakauskirjassa 1/2019, s. 45-55] I Aluksi Perustevaliokunta laati keväällä 2018 mietinnön avioliittokäsityksen laajentamista koskevaan aloitteeseen (Edustaja-aloite 1/2017 kirkolliskokoukselle,...