[2. sunn. ennen paastoa (Sexagesima) Maskun kirkko 23.2.2025 klo 10]
Evankeliumi 8:4–15 (”Kylväjävertaus”)
München meissä
Jotkin ajatukset ja aatteet leviävät nopeasti, kulovalkean tavoin. Ne lähtevät liikkeelle yhdestä paikasta, tempaavat mukaansa ihmisiä ja leviävät yli yhteisöjen toisiin yhteisöihin – ja kulkevat läpi mantereiden. Jotakin on kylvetty ja se osuu otolliseen maaperään. Digiaikana sanottaisiin, että ilmiö menee viraaliksi, eli se leviää hetkessä kaikkialle.
Pysähdyin pohtimaan tätä nyt aivan tietystä syystä. Kävin viime viikonloppuna Münchenissä, Saksassa. Tuolla käynnillä mielessäni elivät rinnakkain vahvasti sekä natsisaksan syntyyn ja valtaan liittyvä historia että oman aikamme murros, kun eurooppalaiset päättäjät kokoontuivat Müncheniin turvallisuuskonferenssiin hahmottelemaan tietä rauhaan Ukrainassa.
Mikä sai aikoinaan eurooppalaisen sivistysvaltion kansalaiset liittymään osaksi Hitlerin suuruudenhullua ja ihmisvastaista liikehdintää? Mitkä asiat ruokkivat ihmisissä heidän pimeimpiä puoliaan? Mikä lopettaa oman ajattelun ja saa toimimaan massan mukana?
Hitlerin tapauksessa maaperä oli otollinen. Saksa oli hävinnyt maailmansotansa, talous oli kehnossa jamassa ja ihmisillä suuri epävarmuus oman arkensa kanssa. Mutta ei vain maaperä ollut otollinen, vaan helposti itävä oli se siemen, joka maaperään kylvettiin. Siemen osoitti syylliset maan huonoon tilanteeseen. Ongelma oli rajattavissa. Se löytyi juutalaisista, mutta myös muista ”toisinajattelijoista”. Syntyi vahva me-vastaan-he-asetelma. Siemen sisälsi helppoja ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin. Siemen loi väkivallan uhkaa ja pelotetta kaduille ja toreille. Pelko leviää nopeasti, se tukkii suut ja lopettaa oman ajattelun. Pelko ohjaa käyttäytymään massan mukana. Saksan kansakunta näytti astuvan sotiinsa yhtä jalkaa ja uskovansa tuhatvuotiseen valtakuntaansa.
Voiko tällaista enää tapahtua? Voi, ja sitä tapahtuu koko ajan. Trump ja hallintonsa ovat tuoneet kansainväliselle foorumille aivan omanlaisensa tavan puhua ja selittää. Oma maa on ensin, ongelmien aiheuttajana ovat maahanmuuttajat ja eri tavalla ajattelevat. Trumpin puheessa hyökkääjä muuttuu ystäväksi ja uhria kutsutaan diktaattoriksi. Sota on lopetettavissa päivässä. Trumpin lähipiirissä on vaikutusvaltainen koko maailman kattava digitaalisen tiedottamisen koneisto, joka toistaa hänen sanomaansa joka hetki. Tässä informaatio- ja uutistulvassa moni meistäkin kelluu.
Onko oma aikamme otollinen maaperä ottaa vastaan mitä tahansa? Mitä me pelkäämme? Ketä me syytämme? Onko se siemen, jota nyt kylvetään, yhtä voimallinen ja tuhoisa kuin oli se, jota Münchenissä kylvettiin 1930-luvulla? Minkälainen maaperä minä olen tällaiselle puhetavalle? Entä sinä kuulijani, minkälainen maaperä sinä olet tälle siemenelle?
**
Viestien ja uutisten tulva kantaa mukanaan houkutusta astua kuohuvaan virtaan. Uutisaiheet ja klikkiotsikot on laadittu niin, että niihin tekee mieli tarttua. Otsikot houkuttelevat mustavalkoiseen ajatteluun ja pöyristymiseen. Huomio kiinnittyy sinne, missä kaikki muutkin jo ovat. Me olemme mukana vahvassa vaikuttamisen jännitekentässä. Onniteltavana kai voisi pitää sitä, joka pystyy seuraamaan aikaansa olematta mukana näissä kuohuissa.
Hollantilainen Petter Törnberg on tutkinut verkosto¬analyysin ja kone¬oppimisen avulla ihmisten toimintaa sosiaalisessa mediassa. Häneltä kysyttiin neuvoa (HS 2.2.2025), miten välttää sosiaalisen median luoma imu. Hänen ensimmäinen ohjeensa oli: ”jätä osallistumatta kohurituaaliin aina kuin voit.” Toinen ohje oli, että ”tee jotain paikallisella tasolla. Valitse jokin asia ja ryhmä, joka vie yhteiskuntaa mielestäsi hyvään suuntaan. Olennaista on osallistuminen ja toisten ihmisten kanssa kasvokkain kohtaaminen.” [eli ’mokkapalan filosofia’]
**
Luukkaan kertomus kylväjästä tuo näkyväksi toisenlaista todellisuutta kuin tämä ihmisen kylvämä. Kristillinen kirkko ja sen piirissä vaalittu evankeliumin ääni on elänyt kaikenlaisten aikakausien keskellä. Mikään aikakausi ei ole sille vieras. Se on selvinnyt vainojensa ja loistonsa päivistä. Se kutsuu ihmistä toisenlaiseen kuuntelemiseen ja kuulemiseen.
Evankeliumi sisältää kaksi näkökulmaa. Toinen keskittyy kylväjään ja hänen toimintaansa. Toinen kääntää katseen sanan kuulijaan.
Kylväjä kylvää jyviä kaikkialle ja kaikenlaiseen maahan. Näinähän Jeesus toimi: hän kylvi puheillaan sanaa kaikkialle. Hän ei puhunut vain niille, jotka hän tiesi vastaanottavaisiksi tai kykeneviksi ymmärtämään. Hän julisti ja opetti tekemättä eroa ihmisten välille. Hän ei vain puhunut, vaan paransi, lohdutti ja vapautti. Näin evankeliumin julistaminen toimii tänäänkin.
Evankeliumin ydin on, että Jumalalla on hyvät ajatukset sinua kohtaan. Tämä kuuluu sanoa ääneen aina ja kaikkialla. Sitä ei jätetä sanomatta siinä pelossa, että tämä vakuutus menisi hukkaan tai kaikuisi kuuroille korville. Sitä ei jätetä sanomatta teillä, kallioilla tai rikkaruohoisessa maastossa. Se sanotaan kaikkialla. Tämä laaja ja avara näkökulma on tärkeä. Jumalan sana tulee ihmisen luokse ilman omaa tahtomista, ansioita tai pyrkimyksiä. Jumalan sana kaikuu jo luomakunnan sydänäänissä ja on kaikkien kuultavissa, mutta erityisesti se tulee näkyväksi siellä, missä katsellaan Jeesus Nasaretilaisen elämää ja julistetaan hänen ylösnousemustaan. Sanan on tarkoitus kasvattaa meissä hyvää ja kestävää hedelmää.
Toinen näkökulma haastaa kuulijaa, meitäkin. Tie, kallio, rikkaruohot – ja hyvä maa. Nämä kaikki ovat olosuhteita. Missä määrin olosuhteita voi syyttää? Missä määrin olosuhteet itsessään voivat muuttaa itseään? Missä määrin ihminen on itse vastuussa siitä, minkälaiseen maaperään istutettu siemen hän on? Miten mahdottomista lähtökohdista ja kovasta ympäristöstä voi odottaa kasvavan moninkertaista satoa?
Tästä syntyy ihmistä raastava ristiriita: mitä ihminen itse voi olosuhteille tai itseään vahvemmille voimille – ja silti samaan aikaan hän tunnistaa sen, mitä elämän laki vaatii? Paavali kuvaa tätä ristiriitaa: ”Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen”. (Room. 7:18). Tämän ovat monet kristityt ennen meitä tunnistaneet itsessään. Jumalan istuttamista siemenistä kasvavat ”kestävät hedelmät” tuntuvat olevan herkkiä hallalle ja kuivuudelle: elämä riisuu ja kolhii, hedelmien sijaan kasvaa epätoivo tai katkeruus. Tai milloin kaiken helppous, vaivattomuus ja etuoikeudet kääntävät katseen lähimmäisestä itseen ja johtavat ajattelemaan, että kaikki elämän hyvät hedelmät kuuluvat vain minulle. Tai milloin vain kiire ja monet yhtäaikaiset asiat sekoittavat elämän arvojärjestyksen ja siemen jää vaille lämpöä ja ravintoa.
Tätä ihmisenä olemisen tragiikkaa ja jännitettä ei voi – eikä tarvitse – purkaa. Se saa olla totta tässä ja nyt. Jumala on kylvänyt meihin kestävän siemenensä ja se kasvaa oman aikataulunsa mukaisesti katseilta näkymättömissä. Siemen on maan alla ja odottaa oraalle tulemista.
**
Rukoukseni on, että tämän päivän maailmassa vahvistuisi toisen maailman ääni. Sellainen, joka kutsuu sinua ja minua näkemään niin luomakunnan kuin sen ihmiset Jumalan luomina. Luomakunta ja ihmiskunta ovat tästä näkökulmasta katsottuna yksi ja jakamaton. Rukoukseni on, että tuo toisen maailman ääni suostuttelisi sinua ja minua katsomaan itseämme rehellisesti; että se kutsuisi meitä kulkemaan Kristuksen seurassa ja pyytämään apua häneltä kaikkeen siihen, mille me emme itse ei voi mitään. Evankeliumin ääni on kutsuva ja suostutteleva. Se ei pelottele, eikä se ei pakota. Evankeliumin ääni vakuuttaa, että Kristus on keskellämme – tänäänkin, ja kaikenlaisina aikoina.
Uusimmat kommentit