Vanha testamentti ja historialliskriittinen tutkimus (1/3)
Jerusalemin sydämessä asustelu inspiroi minua kertaamaan näkökulmia Israelin kansan ja Vanhan testamentin historiaan. Opiskeluaikana, 1990-luvun taitteessa, omaksuimme kurssitovereiden kanssa lähinnä saksalaisen historialliskriittisen VT-tutkimuksen näkemykset: raamatunkertomukset esimerkiksi autiomaavaelluksesta ja Kaanaan maan valloituksesta ovat uskonnollista tarustoa ja ne liioittelevat – tai peräti sepittävät – Israelin kuninkaiden edesottamuksia ja mahtavuutta. Israelilaisten heimojen tulo maahan ei ollut äkkirynnäkkö (kuten Joosuan kirja sen kuvaa) vaan rauhanomainen ja vähittäinen asettuminen sijoilleen. Kriittisin tutkimus on saattanut todeta VT:ssa kuvatut kantaisät ja kuningkaat – kuten David ja Salomo – tyystin epähistoriallisiksi henkilöiksi.
Päällimmäiseksi opiksi itselleni tältä ajalta jäi ymmärrys Vanhan testamentin monipolvisesta synty- ja toimitushistoriasta. Yksi merkittävä mieleeni jäänyt kummajainen oli saksalaisen Martin Nothin (1943) hahmottelema Deuteronomistinen historiateos, joka sisälsi 5. Mooseksen kirjan lisäksi Joosuan kirjan, Samuelin 1. ja 2. kirjan, Tuomarien kirjan sekä 1. ja 2. Kuningastenkirjan. Tämä ”kirjasarja” näyttää olevan edelleen inspiraation lähde VT:n historian tutkimiselle, sillä se toimii ikäänkuin prismana tai linssinä muinaisuuden jäsentämiselle, takana olevien kriisien ja katastrofien tulkinnalle ja tulevaisuuden hahmottamiselle.
Finkelstein ja Kaanan maan asuttaminen
Opiskeluni jälkeenkin eksegeettiset kysymykset vaivasivat. Kävin vuosina 2003-2004 Kirkon koulutuskeskuksen raamattuteologian koulutuksen ja tulin kurssilukemistona hankkineeksi Israel Finkelsteinin ja Neil Asher Silbermanin teoksen ”The Bible Unearthed – Archelogy’s New Vision of Ancient Israel and the Origin of Its Sacred Texts” (2002). Kirja jäi tuolloin kursoriselle luvulle. Se sisälsi provokatiivisia arkeologiaan nojaavia väitteitä keskeisistä VT:n itseymmärryksen kulmakivistä. Tulin nyt Jerusalemiin tullessani ottaneeksi sen matkaan ja lukeneeksi sen heti. Sen tarjoamat näkökulmat olivat hermeneuttisesti kiinnostavia, vaikka historiallinen hahmotus perustui raakaan ja pölyiseen kenttätyöhön kaivausten äärellä.
Finkelstein katsoo, että Palestiinan alueen ylängöille on muutettu asutushistorian näkökulmasta kolmessa suuressa aallossa: 3500 eKr., 2000 eKr. ja 1200 eKr. Hän kiteyttää kantansa Joosuan kirjan ”Kaanaanmaan valloituksesta” seuraavasti:
”—the emergence of early Israel was on outcome of the collapse of the Canaanite culture, not its cause. And most of the Israelites did not come from outside Canaan – they emerged from within it. There was no mass Exodus from Egypt. There was no violent conquest of Canaan. Most other the people who formed early Israel were local people – the same people whom we see in the highlands throughout the Bronze [3500-1150 eKr.] and Iron [1150-586 eKr.] Ages. The early Israelites were – irony of ironies – themselves originally Canaanites!” (s. 118)
Finkelsteinin mukaan kyse on ollut pitkästä ja monipolvisesta muutosprosessista, jossa nomadi-israelilaiset ovat pystyneet valjastamaan (etenkin pohjoisen alueen) maatalouden potentiaalin käyttöönsä (viini, oliiviöljy, viljatuotteet) ja luomaan talous- ja hallintojärjestelmän, joka ilmeni myöhemmin Israelin ja Juudan kuningashuoneina.
OSA 2: https://www.jukkahautala.fi/vanha-testamentti-arkeologian-valossa-kolme-paivitysta/
OSA 3: https://www.jukkahautala.fi/www/wp-admin/post.php?post=51601&action=edit&classic-editor
Uusimmat kommentit