Kirkolliskokous kävi syksyn täysistunnoissa 2017 pitkähkön lähetekeskustelun koskien professori Eila Helanderin tekemää selvitystä ja siihen liittyvää piispainkokouksen esitystä. Pitkän keskustelun jälkeen esitys meni sellaisenaan peruste- ja yleisvaliokunnille jatkotyöstettäväksi.

Keskustelun lomassa tuli esille monia tärkeitä näkökulmia. Sekä edustaja Tuorin että edustaja Räsäsen puheenvuorojen nostattaman debatin innoittamana jatkan vielä pohdintaa. Miten selviä juridiset pykälät ja raamatullisuus ovat, joilla kirkolliskokousedustajat avioliittoa ja sen muotoa perustelevat. Keskustelu toi näkyväksi sen, että kirkkomme avioliittoteologia on rivien (ja ihmisten korvien) välissä. Tulkintaerimielisyydet koskevat niin juridiikkaa, raamatuntulkintaa ja käytäntöjä.

Tästä johtuen pidän olennaisen tärkeänä, että avioliittoteologia sanoitetaan perusteellisella työskentelyllä.

Kirkkokäsikirja, Raamattu ja avioliitto

Mitä tekstejä konkreettisesti Raamatusta luemme, kun me kuvaamme avioliittoon vihkimistä tai avioliittoon siunaamista? Minkä varaan me ”rivien välien” sijaan rakennamme näkemyksen avioliitosta?

Väitän, että kirkollisten toimitusten kirjassa ei ole ainuttakaan raamatuntekstiä, joka puhuisi nimenomaan avioliittoon vihkimisestä tai avioliittoon siunaamisesta. Kuulostaako uskomattamalta? (ks. kirkkokäsikirja.fi; linkki: avioliiton solmiminen)

Mitä siellä sitten on? Avioliittoonvihkimisen kaavassa on hieman alle 20 tekstiä. Ne toimivat enemmän tai vähemmän adresseihin kirjoitettujen surunvalitteluvärssyjen kaltaisesti: ne on valittu tilanteeseen siksi, että niillä halutaan ilmaista jotakin tärkeää ja myönteistä yhteisöllistä tukea avioliittoansa solmiville. Mikään näistä teksteistä ei ole raamatullisen avioliiton solmimisen tai siunaamisen kuvaus tai perusta. Haastan lukemaan kirkollisten toimitusten kirjaa ja Raamattua tästä näkökulmasta.

Raamatunteksteistä 1500-1600 -luvun käsikirjoissa*

Kirkollisten toimitusten kirjaan valikoituneet raamatunjakeet ovat aikojen saatossa vaihtuneet. Lähtökohtana keskiajan sakramentaaliselle avioliittokäsitykselle olivat 1. Moos. 2:22-24; Matt 5:31-32; 19:3-9. Reformaatioajan jälkeisissä käsikirjoissa (1500-1600 -luvun Ruotsi/Suomi) kirkkokäsikirjoissa käytettiin muun muassa seuraavia raamatuntekstejä:

  1. Ps. 128, joka kertoo miehelle, minkälainen elämä on Jumalan siunaamaa. Siihen kuuluvat viiniköynnöksen lailla kukoistava emäntä ja lapset, joita on yhtä lailla kuin oliivipuun juuressa vesoja.
  2. 1. Kor 6:15-20, joka varoittaa miestä yhtymästä porttoon, sillä mies on Kristuksen ruumiin jäsen eikä hänen ole sopivaa tulla yhdeksi lihaksi porton kanssa. Sen sijaan ruumiilla on tuotettava Jumalalle kunniaa.
  3. Ef. 5:21-33, joka toteaa sen ajan vastavuoroisuutta toki heijastaen, että naisten tulee alistua miehensä tahtoon niin kuin Herran tahtoon. Tosin, mistä kehotetaan myös rakastamaan vaimoja samalla tavoin, kuin Kristus rakasti seurakuntaa.
  4. 1. Piet. 3:7, joka edellisen tapaan kehottaa vaimoja olemaan miehilleen alamaisia ja kuuliaisia. Miesten tulee elää vaimojensa kanssa ymmärtäen, että tämä on heikompi osapuoli.
  5. 1. Kor 11:7-11, joka toteaa, että mies heijastaa Jumalan kunniaa. Vastaavasti nainen heijastaa miehen kunniaa. Tässäkin tosin puhutaan vastavuoroisuudesta, mutta perusasetelma on tämä.

Nämä avioliiton solmimiseen liittyvät raamatunkuvat on aikojen saatossa poistettu. Niiden kantama merkitys on jossakin vaiheessa koettu kiusalliseksi. Nykynäkökulmasta ne esittävät naisen miehelle alisteisena olentona.

Vastaavasti kirkkomme nykyisissä avioliittokaavoissa ei käytetä niitä raamatunkohtia, jotka paremmin kuvaavat avioliittoja ja avioliittosopimuksia (1. Moos. 16; 1. Moos. 29; 1. Moos. 38; 1. Sam. 1; 1. Sam. 25; Ruut 3). Tämä siksi, että raamatulliset avioliittokuvaukset sopivat kovin huonosti roomalaisen ja kanonisen oikeuden perinnettä jatkavaan avioliittokäsityksiimme.

Nykyisen kirkkokäsikirjan avioliittoonvihkimisen ja -siunaukset tekstit ovat raamatuntekstejä, jotka asiayhteydestään irrotettuna palvelevat vihki- tai siunaustilannetta sitä koristaen. Niiden pohjalle on vaikea rakentaa uskottavaa ja koherenttia avioliiton teologiaa. Tarvitaan perusteellisempaa työskentelyä.

Rivien väleistä näkyväksi

Kirkkomme avioliittoteologia on nyt ”rivien välissä”. Se on rivien välissä kirkollisten toimitusten kirjassa. Se on rivien välissä Kirkkolaissa ja -järjestyksessä, kuten edustaja Ruusukallio ja Weuro esittivät. Koska avioliittoteologia on rivien välissä, se on tehtävä näkyväksi teologisella työskentelyllä.

Olemme keskellä uutta tilannetta. Länsimaisen oikeusvaltion ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion kontekstissa avioliiton perustavat puitteet ovat vähitellen muuttuneet. Muutos on suuri ja mullistava, vaikka se onkin tapahtunut vähitellen 1950-luvulta alkaen. Aiemmin vastaavan suuruinen muutos on tapahtunut noin 2000 vuotta sitten, kun juutalais-kristillinen usko murtautui kreikkalais-roomalaiseen maailmaan ja omaksui sen kontekstin ja myös avioliittokäsityksen.

Kun selittämättömyydet, haasteet ja vaikeudet (eli anomaliat) lisääntyvät, tarvitaan uutta hahmotusta (paradigma). Uusi hahmotus saa muodon ja asettaa aikaisemmat osaset uuteen järjestykseen. Vanha paradigma ei luovu asemastaan ilman taistelua. Se on korviemme välissä elävänä, mutta kuorena kirjoissamme ja kulttuurissamme.

Kirkko on elänyt läpi useita erilaisia paradigman muutoksia ja juuri siksi se on aina selvinnyt. Avioliittoteologinen työ on pakko tehdä nyt. Tämän työn tavoitteet on kuvattu keväällä 2017 jätetyssä edustaja-aloitteessa.

[* alalukua tarkennettu 11.11.2017]

Jaa somessa: