[Puheenvuoro Kirkolliskokouksen täysistunnossa 6.11.2017 klo 15 jälkeen]

Piispankokous on tehnyt kirkolliskokoukselle kolme esitystä liittyen professori emerita Eila Helanderin laatimaan selvitykseen. Kaikki piispainkokouksen esitykset ovat lähtökohtaisesti hyviä: (1) kirkon ei tule luopua vihkioikeudesta, (2) selvitys otetaan jatkotyöskentelyyn esimerkiksi avioliittolain laajentamista koskevan aloitteen yhteydessä ja (3) että kirkon ykseyden ei tule kaatua avioliittokysymystä koskeviin erimielisyyksi. Kannatan näitä kaikkia esityksiä lämpimästi lähetettäväksi peruste- ja yleisvaliokuntaan.

Koska prosessori Helanderin laatima paperi oli tehtäväksi annon mukaisesti vihkioikeudesta luopumisen vaikutuksia arvioiva, avioliittokysymystä kannattaa tässä yhteydessä tarkastella vielä myös teologisesta näkökulmasta, etenkin piispainkokouksen esityksen toiseen kohtaan, eli siihen, että selvitys liitettäisiin osaksi avioliittolain laajentamista koskevan aloitteen (edustaja-aloite 1/2017) jatkotyöskentelyyn.

Helanderin paperin johtopäätöksiin liittyen on syytä nostaa esille kaksi näkökohtaa.

Ensinnäkin Helanderin paperin yhteenveto-osuudessa (s. 98) on hyvä kiteytys tilanteesta: kirkon kannattaa säilyttää vihkioikeus. Näin kirkko palvelee jäseniään, kansalaisia, kansaa. Kirkko on kansalaisia varten, eivät jäsenet kirkkoa varten. Avioliitto on annettu ihmisten suojaksi, ihminen ei ole avioliittoa varten vaan avioliitto on ihmisiä varten. Tässä on sekä vahva yhteiskunnallinen että teologinen viesti. Se kertoo, mitä varten avioliitto ihmisyhteisöissä on, ja että kirkko haluaa tuoda näihin tilanteisiin kalleimpaansa: Jumalan siunauksen pyytämisen ja evankeliumista nousevan toivon näköalan.

Toiseksi jatkuvan ja hajottavan riitelyn sijaan kirkon olisi keskityttävä perustehtävänsä hoitamiseen – mutta ihmisiä palvellen. Tämä lähtökohta kirkastaa entisestään sitä luterilaisuuden vahvaa perintöä hakea koko ajan uskosta olennaista, mutta samalla ymmärtää, että olennaisen ympärille ja tueksi rakentuu aina paljon ehdonvallan asioita (adiafora), jotka ovat aika- ja tilannesidonnaisia mutta ihmisille juuri tärkeitä ulokkeita kiinnittyä kristinuskoon ja sen ytimeen.

Jatkotyöskentelyä vaatii perustevaliokunnalta, yleisvaliokunnalta ja kirkolliskokoukselta rohkeutta tilanteen kokonaisvaltaiseen arviointiin. Rohkeutta ajatella laatikon ulkopuolelta. Rohkeutta mennä aivan perusteisiin. Rohkeutta poisoppia tautologisista perusteista.

On avarrettava näkökulmaa niin Raamatun itsensä, tieteen tuomien välineiden kuin rehellisyyden nimissä. Avioliitosta puhuttaessa on aivan ensimmäisenä tehtävä erottelu (distinktio) luomisen teologian ja avioliittoteologian välille.

Kun puhumme avioliittoon vihkimisestä, on keskityttävä raamatunjakeiden viljelyn sijasta lukemaan perusdokumenttejamme kysyen, miten VT:n ja UT:n kirjoituksissa avioliitto ja mahdollisesti avioliiton teologia on hahmotettavissa.

Nyt avioliiton perustana, itsestään selvänä (Jumalan) asetuksena, on käytetty luomiskertomusta:”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät.” (1. Moos. 1:27.28) Nopeasti katsoen tämä näyttäisi olevan selvä avioliiton lähtökohta. On kuitenkin luettava Raamattua tarkemmin: edelliset jakeet kertovat linnuista ja kaloista, joille Jumala antaa täsmälleen samat eväät: loi ne, käski lisääntyä, ja kaiken kukkuraksi siunasi ne. Kyse on luomisen ja elämän uusiutumisen kuvasta – ei avioliitosta. Siksi yritän painokkaasti sanoa, että luomisen ja avioliittoteologian välille on tehtävä erottelu. Nyt kirkolla on tehtävänä sanoittaa avioliiton teologiaa – ei luomisen teologiaa.

Tässä yhteydessä totean, että nykyisessä Kirkollisten toimitustenkirjan avioliittoon vihkimisen kaavassa ei ole ainuttakaan suoraan avioliiton solmimiseen tai siunaamiseen liittyvää raamatunkohtaa. Asian voi tarkistaa lukemalla toimitusten kirjaan merkityt raamatunkohdat Raamatusta laajemmasta tekstiyhteydestä. Tätä lukemista on myös peruste- ja yleisvaliokunnan syytä harjoittaa.

Lisäksi valiokunnissa on pohdittava tarkasti professori Eila Helanderin selvityksen tuloksiin liittyen, millä tavoin kristillinen usko ja kirkko voivat olla mukana tukemassa ihmisten solmimia avioliittoja tänään ja huomenna.

Ryhtyykö reformaation kirkko rajaamaan, käpertymään sisäänpäin, rakentamaan oikeaa ja aitoa avioliittoa neljän miljoonan suomalaisen luterilaisen kirkon jäsenen reuna-alueelle? Ryhtyykö kirkko puhumaan kielellä, jota ihmiset eivät ymmärrä, tai toimimaan niin, joka loukkaa ihmisten oikeustajua ja ymmärrystä siitä, mitä huolenpito, vastuunkanto ja rakkaus merkitsevät.

Jaa somessa: