[Marian ilmestyspäivä, Maarian kirkko 17.3.2024 klo 10, jossa vietettiin Wähäväkisten juhlaveisuu -messua]

Elämä – muttei historiaa

Professori Irma Sulkunen on tutkinut suomalaisten herätysten ja herätysliikkeiden varhaista historiaa. Hän kuunteli ja etsi sieltä erityisesti naisten ääniä. Monissa tapauksissa herätysten alkuvaiheessa keskiössä olivat nuoret naiset; paimen- ja piikatytöt. Kun herätykset muovautuivat liikkeiksi, niiden johtoon astuivat miehet. Sulkunen toteaa näistä naisista, että ”heillä oli elämä, muttei historiaa”.

Raamatun sivulla – niin Vanhan kuin Uuden testamentin – vaeltaa naisia, joiden nimet ja kohtalot on taltioitu kirjalliseen muotoon. Heidän elämänsä muodostavat nimien ketjun. Nämä nimet ovat ikään kuin historian ”ennakkotapauksia”, joiden puoleen voi katsoa ja joihin voi vedota.

Nousemme kuulemaan Marian kiitosvirren Luukaan evankeliumin 1. luvusta (1:46–55)

Maria sanoi:
      – Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
      minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
      sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
      Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
      sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
      Hänen nimensä on pyhä,
      polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
      niille, jotka häntä pelkäävät.
      Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
      hän on lyönyt hajalle
      ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
      Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
      ja korottanut alhaiset.
      Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
      mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
      Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
      hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
      Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan,
      niin kuin hän on isillemme luvannut.

Laulun ja runon yllättämä

Olen viime aikoina useamman kerran – ja monella tapaa – tullut yllätetyksi runon ja laulun voimasta. ”Elämäni Biisi” –ohjelma keräsi kerrallaan lähes 1,5 miljoonaa suomalaista televisioidensa ääreen. Vaikka yleisönä muodostui ehkä meistä varttuneemmista kansalaisista, laulu- tai räppimuotoon puetut runot ovat myös nuoremmille sukupolville tärkeitä.

Irene Vallejon kirja Papyrus käsittelee kiehtovasti kirjan historiaa. Kirjoitustaidon ja kirjan takana on ollut suullisen runon ja laulun perinne, minkä monimuotoisuutta ja voimaa hän taitavasti kuvaa. Missä ei ollut kirjoitustaitoa, ei papereita eikä lukutaitoa, siellä yhteisön kokemukset ja muisti kirjoitettiin lauluiksi. Sen kuuluisinta ja eeppisintä muotoa edustavat Homeroksen (fiktiivinen hahmo 700 ekr.) teokset Odysseia ja Illias.

Suomalaisessa kulttuurissa kalevalainen runoperinne on kantanut muinaisten ihmisten ääniä kuuluvillemme nelipolvisen trokeen mitassa, joka sisältää yleensä kahdeksan tavua. Lisäksi runoja laajempaa kansanperinnettä tutkimalla on saatu esiin ääniä, jotka kertovat mielenkiitoisella tavalla ihmisyhteisöjen kohtaloista, arvoista ja tabuista (mm. ”Ihtiriekko”).

Laulu ja musiikin lomaan kirjoitettu runo ovat ihmiskunnan vanhinta katkeamatonta perintöä – uskaltaisin sanoa – kaikissa kulttuureissa. Ihminen on ilmaissut rakkauttansa, kaipaustansa, ikäväänsä, suruansa ja pelkojansa sekä kiitollisuuttansa, iloansa ja toiveitansa laulujen avulla.

Laulut ovat synnyttäneet eri kulttuureissa yhteistä historiaa ja identiteettiä. Näille vanhoille lauluille tai runoille ei ole yhtä tekijää, sillä ne ovat syntyneet yhteisön vaalinnassa. Nämä laulut ja runot on laulettu uusien sukupolvien sieluihin niin, että niistä on tullut osa ihmisen autonomista syvärakennetta. Tuo syvärakenne ohittaa ihmisen järjellisen ja rationaalisen kerroksen ja sallii laulujen vaikuttaa suoraan tunteisiin ja tahdosta riippumattomaan hermostoon. Voisi sanoa, että lapsuudessa kuultu laulu tai runo menee – ja jää – selkäytimeen.

Laulujen äärellä me olemme myös messussa.

Raamatun naisten laulut

Historian saatossa eri kulttuurien lauluissa ja runoissa on soinut usein vain miesten äänet. Tänään Marian ilmestyksen päivänä olemme kuulleet jo kahden naisen laulut, jotka ovat jääneet elämään. Toinen on 1. Samuelin kirjassa (2:1–2, 6–9) oleva Hannan kiitosvirsi ja toinen Luukkaan evankeliumista (1:46–55) kuultu Marian kiitosvirsi. Molemmat niistä ovat innoittaneet kristillistä mielikuvitusta ja etenkin virsirunoutta. Marian voi katsoa olevan innoittajana myös kaikille maailman naisille – ei vain alistuvana ja nöyränä, vaan naisena, jolla oli oma ääni ja tehtävä muuttaa historiaa. Hänellä on oma laulu.

Molempien naisten laulujen aiheena on kiitollisuus. Heidän laulujensa sanat soivat vahvaa tuntua siitä, että Jumala on kuullut ja vastannut heidän rukouksiinsa. Molemmissa kaikuu myös kokemus, että Jumalan katsannossa köyhä ja rikas tai mahtava ja mitätön vaihtavat paikkaa. Heidän oma kokemuksensa on ollut olla mitätön, huomaamaton, tai kiusattu, alistettu ja häväisty. He ovat tunteneet olevansa vähäväkisiä – voimattomia. Mutta jokin on saanut heidän laulamaan uhmakkaasti. Hannan kiitos virressä todetaan:

”Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden, / painaa maahan ja kohottaa. / Hän ylentää tomusta mitättömän / ja korottaa tuhkasta köyhän, / sijoittaa heidät ylhäisten joukkoon.”

Marian kiitosvirressä lauletaan:

”Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan / ja korottanut alhaiset. / Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, / mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.”

Näitä Hannan ja Marian lauluja voi luonnehtia heidän ”voimabiiseikseen”. Niissä on sellaista tarttumapintaa, että ne ovat löytäneet tiensä monen muunkin huulille – ja on löytänyt vuosisadasta toiseen.

Yhä tänään moni löytää näistä lauluista ja runoista lohtua oman elämänsä keskelle. Hannan ja Marian laulut ovat vähäväkisten lauluja. Jos tämä vähäväkisten asian esillä pito kuului profeettojen julistuksessa ja heidän lauluissaan, ovat nämä naisten laulut vielä enemmän vähäväkisten lauluja siksi, että naiset olivat miesten yhteisöissä heikoista heikoimpia.

Niin uskot kuin rukoilet

”Siitä, miten rukoilet, voidaan päätellä, minkälainen on sinun uskosi”. Minkälaista uskoa Marian kiitosvirsi edellyttää – tai minkälaiseen uskonkäsitykseen se viitoittaa?

Marian rukouksessa Jumala on suuri ja ihminen pieni. Jumalan uskollisuus ulottuu yli sukupolvien eikä Jumala arvioi ihmistä hänen voimansa, aikaansaannostensa tai rikkautensa perusteella. Suuri Jumala tekee pienen ja heikon ihmisen elämässä tekoja, jotka nostavat hänet omalle tarkoitetulle paikalleen. Rikkauteensa, valtaansa ja ylpeyteensä nojaavat sortuvat aikanaan. Nälkäiset ja köyhät ovat Jumalan silmäterä.

Tämä Marian sanoittaman rukouksen viesti on ollut rohkaiseva ja lohduttava ihmiskunnalle kautta aikojen. Tämä viesti on kestävä ja se kaikuu vastakin.

Marian sisäisestä rukouksesta, jota ehkä kukaan ei ole ensin kuulemassa, kasvaa vähitellen ulos lausuttuna voima, jonka vaikutukset tuntuvat ihmeellisiltä. Miten köyhän ja nuoren naisen, jolla ei ollut arvoa eikä asemaa, sisäinen rukous alkaa resonoida ja saada siivet? Miten ihmeessä yhdessä sydämessä alkanut kiitos ja vakuuttuneisuus leviää ympäriinsä ja saavuttaa vuosisatojen aikana maailmanlaajuiset mitat? Marian rukous on kuultu – ja se kuullaan yhä.

Mistä kaikesta minun ja sinun tulisi kiittää ja iloita? Minkälaisia tekoja Jumala on tehnyt minun elämässäni? Nouseeko minun sisältäni rukousta? Minkälainen se on?

Marian rukous ei jää yksilön sisäiseksi. Se avautuu ulospäin kohti kanssavaeltajia.

Meidän uutisvirtamme täyttää vallan, ylpeyden ja uhman äänet. Toisaalta keskellämme on hukassa oloa, köyhyyttä ja merkityksettömyyttä. Millä tavalla oma rukoukseni ja uskoni on suhteessa tähän?

Eikö Marian rukous ole myös meidän rukouksemme? Eikö Marian usko ole meidänkin uskoamme?