Olet varmastikin nähnyt kuvia Egyptin pyramideista. Vanhimmat niistä ovat 4500 vuotta vanhoja ja hyvin suuria. Niiden huiput saattavat kurottaa jopa 150 metrin korkeuteen. Pyramidit ovat Egyptin kuningasperheiden hautoja. Kuninkaalliset köllöttelisivät vieläkin haudoissaan, elleivät innokkaat seikkailijat olisi varastelleet ja vieneet heidän palsamoituja ruumiitaan pois.
Kiinan pääkaupungin Pekingin suurella aukiolla taas on maan entisen johtajan Mao Tse Tungin hauta kaikkien turistien nähtävillä. Mao lepää omassa suuressa hautarakennuksessaan, mausoleumissa. Niin ikään Venäjän pääkaupungissa, Moskovassa, on entisen johtajan Leninin hautarakennus, missä häntä voi käydä tervehtimässä. Nämä kaikki suurmiehet ovat todellakin kuolleita, sillä he makaavat haudoissaan.
Kun Jeesus oli kuollut ristillä, hänetkin laitettiin hautaan. Joukko naisia matkasi aikaisin sunnuntaiaamuna Jeesuksen haudalle voidellakseen hänen ruumiinsa tuoksuöljyllä. Perillä heitä odotti yllätys: haudan edestä oli kivi vieritetty pois ja heiltä kysyttiin, että ’”miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.’ (Luuk 24:5-8) Naiset menivät pois tolaltaan, eivätkä uskaltaneet heti kertoa asiasta kenellekään. Kuka heitä olisi uskonut?
Jotkut kuitenkin uskoivat. Sitten uskoivat monet. He lähtivät kertomaan siitä, ettei Jeesus ollut haudassa, vaan hän on noussut ylös ja ilmestynyt heille. Hän elää! Joku on paljon myöhemmin todennut Jeesuksen haudan olevan ainoa paikka maailmassa, missä hän ei ole. Jeesus on luvannut olla jokaisen meidän kanssa maailman loppuun asti. Hän on meidän sydämissämme, hän kuuntelee rukouksiamme ja hän puhuu meille evankeliumien kertomuksissa.
Monet suomalaiset matkustavat Jerusalemiin nykyäänkin. Turistiopas kuljettaa matkalaisia eri paikkoihin, joissa Jeesuksen kerrotaan käyneen. Turistit pääsevät kurkistamaan myös Jeesuksen hautaan. He ovat tuskin pettyneitä, vaikkei Jeesus olekaan siellä!
Hyvä Jumala, kasteessa sinä olet ottanut meidät osallisiksi ylösnousemuksen ihmeestä. Anna meille pääsiäisiloa, tulevaisuuden toivoa ja elämänrohkeutta. Ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
[julkaistu kouluikäisten hartauskirjassa “Nyt ihmettelen tässä” (2015) Salla Ranta toim.]
Jaa somessa: