[artikkelin kuva: chttps://www.wikiwand.com/fi/Simhat_Tora]

Timothy H. Limin teos The Formation of the Jewish Canon (2013) sisältää näkökulmia, jotka haastavat vallitsevan tutkimuskonsensuksen. Kun sanon ”vallitsevan tutkimuskonsensuksen”, tarkoitan lähinnä sitä tutkimus- ja opetusperinnettä, jonka moni itseäni vanhempi ja ikäiseni teologi tai teologiasta kiinnostunut on omaksunut.

1800-luvun loppu- ja 1900-luvun alkupuolen eksegetiikassa oli vallalla parikin näkemystä koskien heprealaisen Raamatun kokoelmaa joita ei nykyään pidetä oikeina. Ensinnäkin tutkimuksen valossa oletettiin, että heprealaisen Raamatun kaanon oli syntynyt kolmivaiheisesti (the three-stage theory). Ensimmäisessä vaiheessa Toora [תורה], sitten profeettojen kirjat, Nevi’im [נביאים] ja lopulta kirjoitukset, Ketuvim [כתובים] olisivat tässä järjestyksessä ”sulkeutuneet” eli kanonisoituneet. Heprealaisen Raamatun nimi ”TaNaK” tulee akronyymina näiden kolmen raamatunosan mukaan. Toisekseen, kristillistä perinnettä mukaillen oletettiin, että Jamniassa pidettiin noin vuonna 90 jKr. juutalaisten ”kirkolliskokous”, jossa kaanonin rajat määriteltiin. Tämäkään ei nykytutkimuksen valossa pidä paikkaansa. Itse asiassa ”kaanon” (”ohjeellinen lista”) sopii huonosti kuvaamaan heprealaisen Raamatun valmistumisprosessia.

Limin (2013) hypoteesi on, että juutalaisuuden keskuudessa – kuten samalla tavoin kristillisen kirkon syntyessä – kaanonin sen hetkisen ja tosiallisen kirjoitusten kokoelman määritteli sitä käyttäneet yhteisöt. Juutalaisuuden sisällä oli erilaisia ryhmittymiä ja traditioita (mm. Qumranin yhteisö, Aleksandrian juutalaisyhteisö, Palestiinan alueella olevat yhteisöt), joilla kullakin oli hieman toisistaan poikkeavia käytössä olevia ja arvovaltaisina pidettyjä kirjoituskokoelmia. Ilmiötä voi etäisesti verrata vaikka kirkon piirissä olevien erilaisten laulu- ja veisuukirjojen käyttöön. Ne sisältävät yhteisiä lauluja tai saman tekijän tekemiä lauluja, mutta myös poikkeavat toisistaan. Myös laulukirjojen uudistuksissa itse tekstejä saatetaan uudistaa ja päivittää.

Varhainen pyhien kirjojen kolmijako (Toora, Profeetat, Kirjoitukset) löytyy Siirakin kirjan esipuheesta (noin 132 eKr.). Sen pohjalta ei kuitenkaan tiedetä, mitä kirjoituksia kuhunkin osastoon oli sisällytetty. Ajanlasku alun molemmin puolin on mainintoja pyhien kirjoitusten määrästä. Ne ovat vaihdelleet 22 ja 27 välillä. Osin johtuen siitä, että luettelot olivat toisistaan poikkeavia ja osin siksi, että kirjoituksia saatettin niputtaa yhteen tai laskea kahdeksi eri teokseksi. Josefukselta (n. 37- n. 100 jKr) on peräisin varhaisin maininta 22 kirjoituksen listasta, ”kaanonista”.

Enemmistön kaanon

Erilaisten juutalaisten yhteisöjen arvovaltaisten kirjoitusten kokoelmista fariseusten kaanonista (enemmistön kaanon, ”majority canon”) tuli myös rabbiinisen juutalaisuuden kirjoitusten kokoelma. Tämä tapahtui ensimmäisen vuosisadan loppuun menessä, mutta kokoelma (heprealainen Raamattu) ei ollut silloinkaan vielä lopullisesti suljettu. Esimerkiksi Saarnaajan kirja ja Laulujen laulun asemasta oli kiistaa, samoin kuin Siirakin, Ruutin ja Esterin kirjojen osalta.

Limin mukaan rabbiinisen kaanonin tärkeimmän kriteerin muodostaa (puhtaus)teologinen (priestly theology) näkemys kirjoituksista, jotka ”tahraavat kädet”. Kysymys on kirjoitusten kuulumisesta ritualisen pyhän piiriin edellyttäen niiden käyttäjiltä erityistä tarkkuutta. Limin mukaan ensimmäisen vuosisadan loppuun menessä oli olemassa kirjoitusten kokoelma, jonka suurin osa juutalaisista hyväksyi. Hänen karkean arvionsa mukaan Heprealainen Raamattu sulkeutui vuosien 150-250 välisenä aikana, kun kiistanalaisten kirjojen osalta päädyttiin konsensukseen niiden”lakia määrittävästä” (halakhic) luonteesta. Kirjojen määrä (22/24) vastaa heprealaisten aakkosten määrää, minkä voi tulkita olevan pedagoginen tai hurskas selitys kirjoja rajaavalle kokonaismäärälle.

Mikä sitten loi paineen pyhien kirjoitusten määrittelylle? Juutalaisuuden sisäisten tekijöiden lisäksi Lim listaa kreikkalaisen runouden ja kirjallisuuden vaikutuksen johon määritelmällä haluttiin tehdä pesäero. Toisaalta koettiin tarvetta kreikkalaisen kulttuurin tavoin esitellä oman kulttuurin kirjallinen historia. Niin ikään rabbiiniset juutalaiset tunsivat Uuden testamentin kirjoituksia ja huomasivat niiden kasvavan vaikutusvallan, mikä osaltaan on lisännyt painetta määritellä omien pyhien kirjoitusten kokoelman.

Missä alkupiste?

Kaanonin muodostuminen on ollut pitkä ja monipolvinen prosessi. Limin mukaan myös koko arvovaltaisen kirjallisuuden alkupiste – Pentateukki (eli viisi Mooseksen kirjaa) on yhtä lailla monimutkainen uudelleen kirjoittamisen, täydentämisen ja editoinnin prosessin tulos. Ennen pakkosiirtolaisuuden aikaa (587 eKr.) ei ollut olemassa viittä Mooseksen kirjaa vaan Tooran lähteistö. Vasta Pakkosiirtolaisuuden jälkeen (539 eKr.) Toora sisältää viisi Mooseksen kirjaa, mutta siihen luetaan mukaan myös Joosuan kirja (ks. esimerkiksi Nehemian kirja 8-10). Toimitustyö jatkui ja Tooran tekstimuoto vakiintui noin 300-200 eKr. Tooran myöhäisemmän tunnettuuden kannalta oli merkittävää sen kääntäminen kreikan kielelle, mikä tapahtui todennäköisesti 200-luvulla eKr. Aleksandriassa eläneen juutalaisyhteisön keskuudessa.

Auktoriteetista

Pyhien kirjoitusten yhteydessä tulee harvemmin ajateltua, että niiden muodostumiseen on vaikuttanut voimakkaasti myös (kulloinenkin) maallinen hallitsija. Lim muistuttaa, että Persian valtakausi (538 eKr.) lähtien merkitsi juutalaisille hallitsijan kehotusta ja tukea rakentaa elämä oman perinteisen lainsäädännön varaan. Kirjallisen työskentelyn lisäksi tämä merkitsi myös temppelin uudelleen rakentamista. Niin ikään Egyptissä Ptolemaioiksen dynastia (noin 250 eKr. lähtien) voimakkaasti tuki, suojeli ja edisti Tooran kreikankielisen käännöksen asemaa. Tällä tuella on ollut myöhemmin valtava vaikutushistoria sekä itse juutalaisuuden mutta erityisesti kristinuskon leviämisen kannalta.

Käsittelen seuraavassa, kolmannessa ja päättävässä, kirjoituksessa melko henkilökohtaisella ja vapaalla otteella Limin kirjan nostattamia jälkiajatuksia erityisesti Septuagintaan liittyen. Pohdin myös sitä, millä tavalla protestanttinen Raamattua korostava perinne suhteutuu edellä esitettyihin historiallisiin ja tutkimuksellisiin havaintoihin.

Osa 1: https://www.jukkahautala.fi/kaytetty-arvovaltainen-kanonisoitu-pyha-raamatun-kaanonista-1-3/

Osa 3: https://www.jukkahautala.fi/kaytetty-arvovaltainen-kanonisoitu-ja-pyha-raamatun-kaanonista-3-3/

Jaa somessa: