[artikkelin kuva: chttps://www.wikiwand.com/fi/Simhat_Tora]

Varjoon jäänyt Septuaginta

Aina silloin tällöin törmään siihen, kuinka vähän olen uhrannut ajatuksiani heprealaisen Raamatun kaanonin ja Septuagintan keskinäiseen suhteeseen. Seuraavassa vapaalla kädellä piirreltyjä näkökulmia siihen, miksi Septuaginta on jäänyt taka-alalle ja miksi se pitäisi ehdottomasti kaivaa sieltä esiin.

Septuaginta on Tooran (ja muiden juutalaisten kirjoitusten) ensimmäinen kreikankielinen käännös. Todennäköisesti käännöstyö alkoi noin 250 eKr.. Septuaginta sisältää heprealaista kaanonia laajemman kokoelman arvovaltaisina pidettyjä kirjoituksia. Niitä nimitetään joko (luterilaisessa perinteessä) apokryfikirjoiksi tai (ortodoksisessa ja katolisessa perinteessä) deuterokanonisiksi kirjoiksi.

Septuagintan synnystä tiedetään hyvin vähän. Aristean kirje (noin 120 eKr.) kertoo legandan teoksen synnystä, mutta sitä ei voi pitää historiallisena. Yhtäältä Septuaginta voidaan nähdä hellenistijuutalaisuuden (erityisesti Aleksandria) itseilmaisuna ja myös osoituksena juutalaisuuden salonkikelpoisuudesta hellenistisessä kulttuuriympäristössä. Toisaalta on ajateltu (mm. Lim 2013), ettei heprealaisten tekstien kääntämistä kreikaksi voi pitää vain diasporassa elävien hellenistijuutalaisten projektina, vaan käännöstoiminta ankkuroitui vahvemmin Palestiinan alueelle.

Kysymyksiä Septuagintan äärellä

Heprealaisten arvovaltaisten kirjoitusten suhde Septuagintaan on kanonisaatioprosessin ymmärtämisen kannalta äärimmäisen mielenkiintoinen. Itselläni siihen liittyy muun muassa seuraavia kysymyksiä:

  • kun juutalaisia tekstejä käännettiin (yli vuosisadan prosessina) hepreasta kreikaksi (Septuaginta), kuvastiko käännetyt tekstit sen hetkisen juutalaisuuden käsitystä arvovaltaisista teksteistä (anakronisesti nimittäen: kanonisista)? Jos kuvastivat, mitä heprealaisessa juutalaisessa tapahtui (noin 100 eKr. – 100 jKr.), kun se pudotti pois useita kirjoituksia arvovaltaisten tekstien (”kaanonin”) joukosta? Elleivät kuvastaneet, siinä tapauksessa kiinnostavaa on kysyä, mikä on ollut sekä se käännös- että kartuttamisprosessi, joka on lopulta päätynyt Septuagintana tunnettuun lopputulokseen?
  • määrittyikö Septuaginta koskaan arvovaltaisten tekstien kokoelmaksi (”kaanon”) vaikkapa Aleksandrian hellenistijuutalaisen yhteisön keskellä?
  • minkä prosessin seurauksena Septuagintasta tuli kristillisen kirkon Vanhan testamentin ohjeellinen kokoelma? Oliko taustalla jo laajemmin hahmotettu Septuaginnan arvovalta (hellenistijuutalaisten tai hellenistikristittyjen)? Vai kasvoiko sen merkitys jostakin vaikutusvaltaisesta keskuksesta (esim. Aleksandria) käsin niin, että se valtasi seuraavina vuosisatoina arvovaltaisen kokoelman aseman kirkossa?

Edellä esitettyihin kysymyksiin on annettu vastauksia, jotka antiikin lähdepohjan vähäisyyden vuoksi ovat kiistanalaisia ja tulkinnallisia. Heprealaisen Raamatun ”normatiivisuutta” ja laajuutta suhteessa myöhäisempään Septuagintana tunnettuun kokonaisuuteen voidaan perustella sillä, että ensimmäisellä vuosisadalla muun muassa Josefus (37-100 jKr.) mainitsee vain 22 (”VT:n”) kirjoitusta. Niin ikään hellenistijuutalainen filosofi Filon Aleksandrialainen (noin 20 eKr. – 40 jKr.), joka piti kreikaksi käännettyä Pentateukkia (”Septuaginta”) pyhänä kirjoituksena, ei lainkaan lainaa kirjoituksissaan Septuagintaan kuuluvia (apogryfi)kirjoja.

Paavali tunsi Septuagintan (tosin emme tiedä, minkä laajuisena) ja lainasi sitä kirjeissään. Tästä ei kuitenkaan voi vetää johtopäätöstä, että Paavali olisi omaksunut ”pyhät kirjoitukset” Septuagintan laajuisena heprealaisen Raamatun sijasta. Limin (2013) mukaan lähes kaikki Paavalin Septuaginta-lainaukset edustavat samaa tekstimuotoa heprealaisen Raamatun kanssa.

Septuagintan mullistava merkitys

Kristinuskon leviämisen ja kristillisen kaanonin vakiintumisen näkökulmasta Septuaginta on mielestäni aivan keskeinen ja olennainen tekijä. Septuagintan välittäjärooliin ja painoarvoon nähden siitä on esitetty hyvin vähän historiallisen prosessin kokonaisuutta kuvaavia esityksiä. Voi olla, että tämä ei johdu vain omasta perehtymättömyydestäni, vaan tätä yleistä asiantilaa on vahvistanut luterilaisen perinteen tapa hahmottaa Vanhan testamentin kaanon nimenomaan heprealaisen Raamatun pohjalta.

Tässä katsannossa Septuaginta on vain sivujuonne. Tämä on luultavasti myös syy siihen, miksi Septuagintaan liittyvä opetus ei ole järin suuressa roolissa esimerkiksi teologisessa peruskoulutuksessa. Septuaginta merkitys on ymmärrettävästi paljon suurempi ortodoksisessa ja katolisessa perinteessä. Suomessa on tosin tehty, ja tehdään, kansainvälisesti tunnustettua Septuaginta-tutkimusta (mm. Anneli Aejmelaeus). Painopiste on ollut käännösteknisessä tutkimuksessa. Ymmärrän tämän niin, että mielenkiinnon lähtökohtana on tällöin tekstit ja niiden taustalla oleva heprealaiset lähdetekstit. Vastauksia Septuagintan syntyprosessiin, kysymykseen sen arvovaltaisesta asemasta ja kaanonista tai kokoelman jälkivaikutuksesta täytyy hakea todennäköisesti etäämpää.

Septuaginta on se vaikuttanut myöhempään historiaan sekä juutalaisuuden että kristinuskon kannalta ratkaisevasti. Työhypoteesinomaisesti väitän että ilman Septuagintaa ei ehkä olisi (enää) kristinuskoa lainkaan. Voi myös olla, että ilman Septuaginnan vaikutusta ei olisi juutalaisuuttakaan – ainakaan tuntemassamme laajuudesssa.  Miksi?

Siksi, että Septuaginta tekstit tekivät sekä juutalaisuutta että kristinuskoa tunnetuksi kummankin uskonnon sisäpiiriä laajemmalle ihmisjoukolle. Kristinusko levisi nimenomaan hellenistijuutalaisten asuttamissa kaupunkikeskuksissa ympäri Välimerta. Septuaginta tarjosi molempien uskontojen taustanarratiivin valtakielellä. Septuagintasta hyötyivät sekä juutalaiset että kristityt. Ilman Septuagintaa olisi tuskin Uuden testamentin kokoelmaa. Ilman kreikankielelle käännettyä juutalaisen uskonnon – ja siihen rakentuvan kristillisen uskon – narratiivia molemmat olisivat todennäköisesti hiipuneet pääjoen sivuhaaraksi ja hävinneet lopulta kuin vesi hiekkaan.

Loppupohdintaa

Juutalaisuutta (ja osin varhaiskristillistä kirkkoa) vastaan suunnatut toimet Rooman taholta pakottivat sekä juutalaiset että kristilliset ryhmittyvät rakentamaan identiteettinsä uudelleen. Temppeli tuhottiin vuonna 70. Vuoteen 135 mennessä juutalaiset (ja todennäköisesti myös juutalaiskristityt) oli ajettu hajaannuksiin ja pois Palestiinan alueelta. Identiteetin uudelleen rakentamisessa kysymys oman perinteen arvovaltaisista teksteistä tuli keskeiseksi.

Oletan, että tämä tilanne jo itsessään pakotti sekä juutalaiset että kristityt määrittelemään arvovaltaisina käyttämiensä kirjoitusten luettelon (= kaanonin). Oletan myös, että kristityt olivat, etenkin toiselle vuosisadalle tullessa juutalaisia vapaampia omaksumaan arvovaltaisten (Vanhan testamentin) kirjoitusten joukkoon kirjoituksia, jotka eivät kuuluneet heprealaiseen Raamattuun. Tästä johtuen on täysin mahdollista, ettei ”Septuaginta kaanonia” ollut olemassa ennen kuin kristilliset kirkolliskokoukset (Laodikea 363, Hippo 393 ja Karthago 397) antoivat määritelmiä ohjeellisista kirjoista. Näin ollen Septuaginta laajuus olisi tapahtunut kristillisen määrittelyn mukaan.

Septuaginta ”kilpailevana” kokoelmana saattoi olla se olennainen sysäys, joka johti juutalaisuuden piirissä myös heprealaisen Raamatun ”sulkeutumiseen” (Limin arvion mukaan) vuosien 150-250 välisenä aikana.

Osa 1: https://www.jukkahautala.fi/kaytetty-arvovaltainen-kanonisoitu-pyha-raamatun-kaanonista-1-3/

Osa 2: https://www.jukkahautala.fi/kaytetty-arvovaltainen-kanonisoitu-pyha-raamatun-kaanonista-2-3/

 

Jaa somessa: