Jukka Hautala

PIISPAKSI OULUN HIIPPAKUNTAAN

Tukiryhmä kysyy, Jukka vastaa

Jukka, mikä sinut sai lupautumaan piispaehdokkaaksi? Olen lupautunut lähtemään ehdolle siksi, että suhteellisen iso taustajoukko ilmoitti toivovansa ehdokkuuttani. Myös nykyinen elämäntilanteeni mahdollisti ison haasteen vastaanottamisen.

Millainen piispa sinusta tulisi? Kuunteleva, keskusteleva ja kirkkoa eteenpäin vievä.

Mitkä ovat erityisvahvuutesi? Pidän vahvuutenani työyhteisön henkilöstö- ja strategiseen johtamiseen liittyviä asioita. Niiden takana on ihmissuhde- ja kohtaamistaidot, analyyttinen ote asioihin, teologinen osaaminen sekä halu ennakoida ja etsiä ratkaisuja haasteisiin.

Rehellisyyden nimissä, jokaisella on myös heikkoutensa. Mitä sulla? Heikkoutena voinee pitää sitä, että työkokemukseni seurakunnasta/kirkosta on vain 1,5 vuotta, vaikka olenkin tehnyt papin tehtäviä koko työuran ajan. Olen työskennellyt suurimman osan työuraani koulutusmaailmassa. Ruotsin kielen osalta on petrattavaa, sillä työelämässä olen käyttänyt vain englantia.

Näetkö mahdollisena, että avioliittokysymyksessä päästäisiin jonkinlaiseen sopuun tai mahdollisuuteen toimia samassa kirkossa? Minä uskon, että sopuun päästään. Se vaan vaatii vielä hieman aikaa ja keskustelua. Mielestäni elementit keskustelun edistämiseksi on olemassa. Tärkeää olisi päästä samalla kartalle niin, että eri tavoin ajattelevat puhuisivat ymmärrettävästi samasta asiasta, ja että keskustelussa ymmärretään asian mittasuhteet ja toisaalta vaikutukset kirkkoon ja yksittäisiin ihmisiin.

Vihkisitkö homoparit? Siunaatko, jos pyydetään? Kyllä, jos pyydetään, mutta vasta sitten, kun kirkossa asiasta on tehty vihkimisen/siunaamisen mahdollistava päätös. Tällä hetkellä voi rukoilla kanssa ja puolesta, ja pyydettäessä sen teen.

Olen tehnyt edustajajoukon kanssa aloitteen kirkon avioliittokäsityksen laajentamiseksi. Aloitteen käsittely jatkuu kevään 2018 kirkolliskokouksessa.

Jukka Hautala, naisia on ollut pappina kohta 30 vuotta. Miten onnittelisit naisia juhlavuonna? Onnittelisin heitä sitkeydestään ja lujuudestaan rakentaa kirkkoa, joka ei rakennu vain toisen sukupuolen ehdoilla. Tie on ollut pitkä. Yksilötasolla moni on luultavasti saanut kokea sellaista, mikä olisi voinut katkeroittaa ja antaa syyn luovuttaa. Naiset eivät ole vain tulleet ja ottaneet paikkaa miesten rinnalla, vaan he ovat laajentanet ja syventäneet käsitystämme pappeudesta.

Miten suhtaudut messuyhteisöihin, joissa keskeistä on naispapittomuus? Lähestyn tätä asiaa kirkon perustehtävän ja evankeliumin ytimen näkökulmasta. Siitä katsoen minun on myönnettävä, että en ymmärrä tällaisten linjausten perusteita. Toivon, että joku tällaista vaativa yhteisö voisi avata perusteita tältä osin.

Olet sanonut, että körttiläisyyden myllystä on jäänyt jauhopölyä takkiin. Mitä tarkoitat? Tiukimmin istuvat jauhopöly on varmastikin se rukouksen asenne, mikä Siionin virsien rukoukseen on kirjoitettu. Siinä jokainen veisaaja on samalla viivalla ja laulaa rukouksen yhdessä Jumalalle. Olen kutsunut tätä ”publikaanin rukousasennoksi” (Luuk. 18:9-14). Toinen tähän liittyvä asia on, että ihmisten uskon määrä ei laatua ole tarpeen ulkopuolelta arvioida. Evankeliumin parantavaa kutsua ja voimaa tarvitsee jokainen.

Olet sanonut kuvaavasi itseäsi mieluiten kristityksi. Mistä moinen himmailu?
Minua ei ole kastettu herännäisyyteen tai luterilaisuuteen vaan Kristuksen kehotuksen mukaan hänen maailmanlaajan kirkon jäseneksi. Botswanassa tehty työjakso vain vahvisti ja lujitti tätä kokemusta. Evankeliumi ja sakramentit ovat kirkolle uskottuja armovälineitä. Siksi olen ennen kaikkea kristitty.

Utsjoelta Perhoon on pitkä matka? Miten näin laajan hiippakunnan kaikkia asioita jaksaa yksi piispa hoitaa? Ei varmasti jaksakaan yksin. Eikä jaksa kaikkia koko hiippakunnan asioita kantaa. Piispa tarvitsee ympärilleen kapitulin, lääninrovastien ja koko papiston asiantuntemusta. Uskon, että jokainen piispa on joutunut painottamaan työssään tiettyjä asioita. Hiippakunnan papiston ja muiden työntekijöiden teologista ja ammatillista potentiaalia on syytä käyttää koko hiippakunnan hyväksi.

Mitä tulisi ajatella uushenkisyydestä, joka näkyy kaikkialla, myös kirkon työssä?
Uushenkisyys ilmaisee ihmisen luontaista kaipausta ja kokemusta. Kirkon on katsottava peiliin, sillä kohtaa, jos sen jäsenyydestä, spirituaaliteetista, yhteisöstä ja opetuksesta ei löydy paikkaa henkisten ja hengellisten kysymysten käsittelyyn. Kirkon vahva (väistyvä) institutionaalinen asema tulee rapautumaan. Usko(nto) ei (enää) ole ulkoinen pakko, se ei ole valmis ulkoa opittava oppijärjestelmä eikä yhteisöllisesti valvottua moraalista käyttäytymistä. Kirkkomme tulisi kiinnittää voimakkaasti huomiota siihen, mikä on sen perusviesti, miten viesti välitetään. Sanan on tultava lihaksi.

Entä moniuskonnollisuus? Miten uskontojen vuoropuhelu voisi olla hedelmällistä?
Olen työssäni usean vuoden ajan joutunut pohtimaan muslimien ja kristittyjen yhteiseloa. Se on ollut jo sinällään hedelmällistä monin tavoin. Tärkeä lähtökohta on kunnioitus – ei käännyttäminen. Aina riittävän erilainen laittaa meidät opiskelemaan, eivät vain tulijaa, vaan myös omaa perinnettämme. Tämä on hedelmällistä. Vuoropuhelun avain on toisen kunnioittava kohtaaminen. Ihmisillä ja heidän uskonnollisilla traditioillaan on toisaalta hyvin paljon yhteisiä, ihmiselämän kannalta tärkeitä, piirteitä. Johtamani oppilaitos on toiminut aktiivisesti turvapaikanhakijoiden kanssa vuodesta 2009 lähtien. Nämä vuorovaikutuksen kysymykset ovat olleet jokapäiväistä arkea.

 

 

Myös erilaiset luonnonuskonnot ovat nousussa. Puita halaillaan ja palvontapaikkoja on löytynyt jo Lapista. Mitä siitä tulisi ajatella? Minulle se kertoo siitä, että kirkolla on peiliin katsomisen paikka.

Oulussa kristityt perheet vielä kastavat lapsensa. Miten se pidetään?
Kysymys on tärkeä, koska asia ei ole itsestään selvä ja tulevaisuudessa vielä vähemmän niin. Tärkeäksi tulee se, mikä on evankeliumin sanoman ydin ja miten se pystytään välittämään ihmisille merkityksellisenä. Tämä vaatii taustakseen vuorovaikutusta ja vuoropuhelua. Pappien on tunnettava ihmiset ja heidän kysymyksensä. Mikään inhimillinen ei saisi olla avoimessa keskustelussa vierasta. Tarvitaan aitoa kohtaamista ja tärkeiden elämäntilanteiden jakamista. Kirkon työntekijöiden pitää olla siellä missä ihmiset ovat (työelämä, some, tapahtumat, juhlat).

Mitä kirkko voisi oppia nuorilta? Tulevaisuutensa. Nuoret ovat toisaalta kasvuympäristönsä näköisiä ja tässä mielessä myös kirkon perintö on heidän matkassa hyvässä ja pahassa. Perityssä on aina sellaista, mistä he joutuvat ja haluavat oppia pois ja sellaista, jonka varaan he rakentavat hyvää ja uutta. Vain nuoret eivät kasva, vaan heidän kasvaessaan vanhempien ja isovanhempien on kasvettava. Tässä(kin) opitaan nuorilta. Muutosta tapahtuu siksi myös vanhempien sukupolvien kristillisyydessä.
Miten naisia saadaan kirkon johtaviin virkoihin lisää? Pitääkö edes saada? Pitäisi saada. Kirkkomme on miesten kirkko ja se tulee vain vahvistumaan sellaisena, jos asiaa ei tehdä näkyväksi. Kirkossa on mielestäni menossa miehisen vallan paluun aalto. Se on tendenssi, joka on vahvistunut monesta eri syystä. Tilanteen tasapainottamiseksi on tehtävä tietoisesti töitä. Tätä voidaan tehdä pitämällä kiinni toisaalta rakenteista (kiintiöt), mutta asia vaatii myös yksilöiltä, miehiltä ja naisilta, tiedostamista ja halua toimia tämän päämäärän eteen.

Oulun piispanvaaliin naisehdokasta ei ole löytynyt. Nyt tarvitaan ”male-allyja”, eli miehiä, jotka ovat valmiita työskentelemään tasa-arvonäkökulman eteen.

Mistä olet kirkossamme erityisen ylpeä? Olen ylpeä kirkkomme suomalaiseen yhteiskuntaan syvästi vaikuttaneesta ja hyvää tuottaneesta historiasta. Demokratia, hyvinvointivaltio, tasa-arvo ja rauha ovat paljon velkaa evankeliumin sanomalle ja kirkon tekemälle kasvatustyölle. Myös vahva kansankirkollisuus, ihmisistä nouseva yksilöllinen ja yhteisöllinen vastuu kristittyinä ja lähimmäisinä toisilleen on suuri ylpeyden aihe.

Mistä et? Tällä hetkellä en ole ylpeä siitä, miten kirkossa ennakoidaan ja ratkotaan tiedossa olevia haasteita. Kirkkomme on vahvasti reaktiivinen, varovainen ja ratkaisuissaan taaksepäin hapuileva. Vaikeat asiat pitäisi ottaa hanakammin, avoimemmin ja nopeammin työn alle, ei vasta siinä vaiheessa, kun on pakko. Kirkko on itsenäisen Suomen aikana näyttäytynyt mieluummin jarruvaununa kuin veturina. Silti se on monissa aikaisemmissa vaiheissa ollut paljon nykyistä rohkeampi. Nyt kirkko pakenee muuttuvan maailman painetta ”sisätiloihin” ja käpertyy.

Miten työntekijöitä ja luottamushenkilöitä voitaisiin tukea työssäjaksamisessa? Työntekijöitä tuetaan työelämässä hyväksi havaituilla keinoilla: perustehtävä pitää olla selvä, työnkuvat ja työyhteisön pelisäännöt läpinäkyvät. Esimies- ja alaissuhteet ovat selvät ja toimivat. Ei kirkko tässä suhteessa poikkea mitenkään muista työyhteisöistä.

Luottamushenkilöt hyötyvät avoimesta tiedottamisesta ja selkeästä vastuun kannon tehtävistä. Jos luottamushenkilöt eivät saa oikeasti vastuuta tai eivät ole osa avointa vuorovaikutusympäristöä, se turhauttaa, klikkiyttää ja vieraannuttaa.

Miten työntekijöiden perheet voitaisiin huomioida paremmin kirkossa? Työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamiseen on olemassa aivan hyviä yleisesti työelämässä käytössä olevia välineitä. Kirkko työnantajana on joustava osa-aikatyötoiveelle, opinto- tai vuorotteluvapaille. Työntekijälle turvataan mahdollisuudet työnohjaukseen tai muuhun tukeen.

Mitä sanot henkilölle, joka on eronnut juuri kirkosta? Haluan kuulla häntä ja ymmärtää ne syyt, miksi hän on päätynyt tähän. Totean, että hän on aina tervetullut takaisin.

Onko hiippakunnassa hallinto liian monimutkainen? Kirkkoinstituutio hallintorakennetasoineen on kaikkineen liian raskas, monimutkainen ja kallis. Tähän asiaan on kiinnitetty huomiota kirkon tulevaisuuskomitean mietinnössä ja työ on tässä vasta edessä. Kirkon hallintoa on kevennettävä. Keventämistä toki rajoittaa kaikki se, mikä sitoo paikallisseurakunnat kokonaiskirkkoon, ja toisaalta – mikäli kirkko toimii edelleen julkisoikeudellisena yhteisönä – moni yhteiskunnallisesta ja EU-tasoisesta sääntelystä tulevat velvoitteet.

Mitä vaimosi sanoi, kun kerroit, että sinua on pyydetty piispaehdokkaaksi? En muista mitä hän sanoi. Kyllä hän varmasti oli yllättynyt, mutta toisaalta kuullessaan pyynnön esittäjien ajatuksista, asia ei lopulta yllättänyt.

Mitä terveisiä kilpakumppaneille tässä vaiheessa? Toivon avointa ja rehellistä kilpaa. Parhaat ajatukset saisivat tulla esiin esittäjästä riippumatta. Niiden varassa Oulun hiippakunnan uusi piispa, kirkon työntekijät ja seurakuntalaiset voivat etsiä omissa tehtävissään yhteistä tietä eteenpäin. Toivotan myös siunausta heille tähän ottavaan ja antavaan elämänvaiheeseen!

Yhteystiedot:

Jukka Hautala

P. 050 3442 796
jukka@jukkahautala.fi

Saat Jukan kiinni myös viestillä:




HUOM! Tähdellä *) merkityt kohdat ovat pakollisia.


Jaa somessa: