Intohimo (passion)
Intohimoni, passioni, liittyy haluun ymmärtää elämää, ihmistä, kristillistä perintöä sekä yritykseen sanoittaa kokemaani. Tämän otsikon alle olen koonnut ajatelmia, jotka ovat syntynet mielenkiinnosta elämän eri ilmiöihin.

Ajatuksiani: Intohimo
Ajatuksia saamelaisten kansallispäivän aattona
Henkilökohtaista Vierailin saamelaiskeskus Siidassa (Inari) ensimmäisen kerran vasta loppukesällä vuonna 2016. Saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa ja suomalaisena tietämykseni siitä on kovin fragmentaarista ja ohutta. Mikä tähän ohuuteen on ollut syynä?...
Kirkosta ja sen teologisesta työskentelystä
Ei niinkään Kai Sadinmaa ja hänen tempauksensa, vaan itse asian käsittely havahdutti minut pohtimaan (byrokraattisuuteen taipuvan) kirkon ja (rakentavan) teologian suhdetta. Sadinmaan asiaa käsitellyt Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli pöytäkirjasi tarkasti...
Kolme kirjettä Laestadiukselle -oopperan jälkimietteitä
Suomi100 ja reformaation 500-vuotisjuhlaan humussa on kuultu kaksi uutta oopperaa suomalaisista herätysliikemiehistä. Aiemmin kevättalvella ilmestyi Paavo Ruotsalaisen persoonaa peilaava Herääminen -ooppera (Kapsäkki). Heinäkuun lopulla Lohtajan kirkkomusiikkijuhlilla...
Oikea sota
Vanha suomalainen virsikirja (1701) ja suomalainen veisuuperinne sen jälkeen ovat kuvanneet ihmisen uskonnollista matkaa sodan termein. Sota on ollut lähes jokaisen sukupolven omakohtainen kokemus. Virsirunoudessa taistelu, vihollinen, sota ja pauhu on valjastettu...
Maailmankoti
Ihmiskunta toteuttaa yhtä suurta ajatusta kerrallaan. Maailmankatsomukseksi asti on kasvanut näkemys, että markkinat ohjaavat toimintojamme ja ajattelevat puolestamme. Vapaa markkinatalous perustelee hyvinvoinnin, oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeudet, parhaan...
Uskonto, talous ja retoriikka
Radion aamuhartauksissa on syksyn aikana vallinnut tuuletuksen henki. Se on saattanut pudottaa mummoja penkiltä ja onpa haarukka saattanut lipsahtaa valkokauluskuuntelijankin kurkkuun. Pastori Kai Sadinmaa on käynyt hartauksissaan selkokielellä ”talouden jumalan”...
Ilmastonmuutos jumalana – Pakina ”muuttaen muutettavista”
Ilmastonmuutos on ajassamme oleva ilmiö, johon ihmisen olisi otettava kantaa. Toiset kääntävät koko touhulle selkänsä ja toiset näkevät sen pelottavana ja huolestuttavana ilmiönä. Kolmansia se velvoittaa toimimaan. ”Ilmastonmuutostodistus” Tutkijat ovat pitkään...