[Marian ilmestyspäivä, kevätopistolaispäivät, messu Katariinan kirkossa 22.3.2026 klo 10]

Evankeliumi Luuk. 1:39-45 (Marian ja Elisabetin kohtaaminen)

Linnasmäen opisto on ollut viittomakielen koulutuksen edelläkävijä Suomessa. Varhaisimmat kurssit ja koulutukset alkoivat opistolla jo noin 50 vuotta sitten, 1970-luvun loppupuolella. Edelleen opistolla opetetaan viittomakieltä ja tukiviittomien käyttöä.

Nostaisin hyvin varhaiseksi viittomakielen epäviralliseksi ”suojeluspyhimykseksi” Luukkaan evankeliumin alussa esiintyvän Sakariaan. Hän on epäsuorasti myös osa äsken kuultua päivän evankeliumikatkelmaa. Sakarias ei ollut uskoa enkelin ilmoitusta siitä, että hän ja vaimonsa voisivat enää vanhuuden päivillään saada lapsen. Häneen iski mykkyys ja tekstissä todetaan, että hän ”hän vain viittoili ja jäi mykäksi” (viittoilla, Luuk- 1:22, kreik. dianeuōn). Sakariaan vaimo nimi oli Elisabet. Elisabet ja Maria olivat molemmat omituisilla tavoillaan raskaana ja tavatessaan heillä lienee ollut paljonkin puhuttavaa.

Elisabetin huudahduksella: »Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!” (Luuk. 1:42) on ollut pitkä jälkivaikutus. Tänään vien teidät mukanani tutkailemaan sitä muutamista näkökulmista.

Eeva ja Ave Maria

Uuden testamentin kirjoittajat löysivät heprealaisista kirjoituksista vastaavuuden, eli typologian: ihmiskunnan äiti Eeva – joka joutui käärmeen pettämäksi – saa uuden äidin Mariasta (esim. 2. Kor. 11:3). Heprealaiset kirjoitukset eivät käsittele Eevaa (חַוָּה) alkukertomusten jälkeen. Uuden testamentin kirjoittajat katsoivat, että ihmiskunnan lankeemus alkoi Eevasta (2. Kor. 11:3, 1. Tim. 2:13). He myös perustelivat miehen aseman suhteessa naiseen toteamalla, että ”Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva.” (1. Tim. 2:12–13)

Mariasta Jeesuksen äitinä tulee vastakuva Eevalle. Tuo vastakuva antaa aineksia monenlaiseen tulkintaan. Yksi asettaa Marian Eevan jatkumoon. 1. Timoteuksen kirjeessä todetaan:”Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää.” (1. Tim. 2:15) Näinhän Marian roolia on tulkittu kristikunnan historian pääomissa – niin ortodoksisessa, katolisessa – ja luterilaisessakin kirkossa. Toisaalta Maria Jeesuksen äitinä kasvaa tulkinnoissa tärkeään rooliin Jeesuksen synnyttäjänä, Jumalan synnyttäjänä – ja jopa taivaan Kuningattarena (regina coeli). Mariasta on myös radikaalin vapauden esikuvaksi, kuten hänen kiitosvirressään lauletaan: ”Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.” (Luuk. 1:52–53)

Luukkaan evankeliumiteksti on antanut lähtökohdan tunnetulle Ave Maria -rukoukselle: ”Terve Maria, armoitettu, Herra sinun kanssasi. Siunattu sinä naisten joukossa ja siunattu kohtusi hedelmä [Jeesus].” Tätä rukousta on rukoiltu, laulettu ja soitettu monissa muodoissa varhaiskirkon ajoista lähtien. Vastausmusiikkina kuulimme siitä yhden version mieskuoro Naskalien laulamana.

Ave Maris Stella – keskiaika

Keskiajalla Ave Mariasta muotoutui suosittu liturginen versio ”Ave Maris Stella”. Sen muoto saattaa hieman herättää kysymyksiä: miksi laulussa tervehditään ”Meren tähteä” – vaikka sillä ilmiselvästi tarkoitetaan Jumalanäiti Neitsyt Mariaa? Kun Hieronymos käänsi 300-luvulla Raamattua latinaksi, hän käänsi Marian, eli Mirjamin nimen ”Meren pisaraksi”, Stilla Maris. Oli syy sitten käännösvirhe, kirjoitusvirhe tai nimen kehittely, se sai muodon Stella Maris – ”Meren tähti”, joka loistaa kirkkaana kiintopisteenä pimeän rannattoman meren yllä.

Ave Maris Stellan ensimmäinen säkeistö kuuluu suomeksi: ”Terve, Meren tähti, / Jumalan lempeä äiti, / ainainen neitsyt, / portti taivaalliseen rauhaan.” EU:n lipussa on sinisellä – meren taustalla tai taivaan taustalla – 12 keltaista tähteä. Sama väritys ja Ave Marian alkukirjaimet ovat Turun kaupungin vaakunassa.

Vaikka Kristus tuli ihmiseksi ihmisten joukkoon, vaikka Jumala astui kuolevaisten keskelle Nasaretin Jeesuksessa, on ihmiskunta löytänyt luontevasti äitihahmosta, eli Mariasta sylin ja turvan. Se on ollut kuin tähti, jonka mukaan on suunnistettu elämän kuohuvissa aalloissa. Kuuluisissa Pieta-veistosten muunnelmissa äiti-Maria pitää sylissään kuollutta Jeesusta. Katsojan on mahdollista kuvitella itsensä Jeesuksen paikalle Marian lämpimään syliin.

Reformaatio

Reformaation eli uskonpuhdistuksen aika tarjoaa kolmannen ikkunan Ave Mariaan. Reformaatio keskittyessään Jumalan pelastavaan toimintaan Kristuksessa tuli samalla kitkeneeksi pois pyhimysten kunnioittamisen ja palvomisen perinnettä. Neitsyt Maria oli ehkä ainoa, joka selvisi tästä reformaation seulasta. Mariaa kunnioitettiin, mutta kansanhurskaudelle tyypilliseen Marian palvontaan suhtauduttiin kielteisesti. Luther itse kirjoitti Mariasta ylistyslaulun (Magnificat).

Reformaatio ei siis hylännyt Mariaa, mutta käänsi valokeilan Marian poikaan, Jeesukseen. Näin tehtiin muun muassa uudistamalla tunnettuja ja suosittuja Marialle omistettuja lauluja paremmin uusiin aatteisiin sopivaksi. Lauluja uudistettiin kuitenkin varovasti: esimerkiksi Ave Maris Stella -laulu oli osa niin suosittua liturgista perinnettä, ettei sitä voinut eikä kannattanut heittää roskakoriin. Laulu siis alkoi tutuilla sanoilla Ave Maris Stella, mutta tutun avauksen jälkeen paljastuukin, että tässä meren tähtenä puhutellaan Kristusta.

Ave Maris Stella -laulu sai sijansa 1582 julkaistussa Piae Cantiones -kokoelmassa. Sen ensimmäinen säkeistö kuului: ”Terve, meren tähti, jumaluuden maja, puhtaudesta syntynyt, pyhyyden juuri, ikuinen kirkkauden Poika.” Mitä Meren tähtenä nyt tervehdittiin, oli Kristus, kirkkauden poika. Myös laulun muissa säkeistöissä – vaikka Maria mainitaan – huomio kohdistetaan Kristukseen.

Alma Mater

Viikko sitten kävin katsomassa Kansallisteatterissa näytelmän ”Täällä Pohjantähden alla”. Toteutetussa tulkinnassa mieleeni piirtyi erityisesti kaksi hahmoa, joista molemmat olivat sivuosissa, mutta jotka tekivät erittäin suuren vaikutuksen. Itselleni aiemmin tutumpi näistä kahdesta oli räätäli Jussi Halme. Hän oli idealisti ja moraalisesti tinkimätön, itsenäinen ajattelija ja toimija. Pasifismistaan ja sovinnollisuudestaan huolimatta hän tulee murskatuksi, vaikkei häntä voi pitää syypäänä mihinkään. Hänet voi hyvin perustein nähdä näytelmän traagisena Kristus-hahmona.

Sen sijaan toinen sivuroolin henkilö yllätti minut. Hän oli mukana näytelmän ensimmäisestä kohtauksesta viimeiseen. Kyse oli Koskelan Jussin vaimosta, Almasta. Alkukohtauksesta lähtien Alma suostuu osaansa (antaessaan periksi miehelleen, kun kyse oli torpparin tilan nimestä). Hän on tarkkailija, uurastaja, inhimillinen, hoivaaja. Näytelmän edetessä hän kohtaa äitinä vaikeita vaiheita, kun hänen poikansa tempautuvat mukaan sisällissotaan punaisten puolelle ja kaksi heistä teloitetaan. Myöhemmin hän joutuu hautaamaan miehensä, talvi- ja jatkosodassa kaatuneet lapsenlapsiansa sekä esikoispoikansa Akselin.

Itse havahduin siihen, miten vahvasti Almasta piirtyi Maria-hahmo eräänlaisena parina Räätäli Halmeen Kristus-hahmolle. Alman hahmossa korostuivat uskollisuus, sitoutuminen, kestävyys ja arjen kautta tapahtuva elämän ylläpitäminen. Ja itse asiassa Ave Maris Stella -rukouksen avaussäe kuuluu latinaksi ”Dei mater alma” – siis Jumalan lempeä äiti. En tunne Väinö Linnaa kirjailijana riittävästi, jotta voisin todeta, viittaako Linna Alman nimellä alma materiin – lempeään äitiin, ja siten Mariaan.

Näytelmän lopussa Alman silmien edessä kulkeutuu koko vaikeuksien sävyttämä elämä, jossa suuret historialliset myrskyt pyyhkivät pienen ihmisen elämän yli ja huuhtoivat mennessään kaikki hänen rakkaansa. Ne huuhtoivatkin kaiken, paitsi hänen käsittämättömän toivonsa. Alman viimeiset sanat näytelmässä olivat vahvat ja pysäyttävät: ”Ei ole vielä aamutonta yötä ollut.”

Alma on ehkä yksi versio siitä, minkälainen esikuva Maria on voinut olla ihmisille. Marian kautta maailmaan on syntynyt – ei vain meren tähti – vaan Kristus. Kristus, joka on samalla kertaa mukana kaikessa inhimillisessä ja epäinhimillisessä kärsimyksessä, rikkonaisuudessa ja tappioissa. Samalla hän on koko maailman valtias, joka ei vain loista kuin tähti, vaan joka on laittanut tähdetkin loistamaan ihmiskunnalle toivoksi: ”Ei ole vielä aamutonta yötä ollut.”