[2. sunnuntai loppiaisesta, luottamushenkilöiden tehtäviin siunaaminen, Ylivieska, Suvannon kappeli 20.1.2019 klo 10. Evankelumi Joh. 2:2-11]
Hyvä kuulolla oleva seurakunta,
Arkinen työ
Tänään, tässä messussa tehtävään siunataan seurakunnan eri vastuisiin ja tehtäviin valitut luottamushenkilöt.
Arkinen työ on arkista tekemistä. Se sisältää rutiineja, toistoja ja valmiiksi saatetun vaiheen jälkeen taas alusta aloittamista. Se on olla raskasta, joskus turhauttavaa, mutta kovasti tarpeellista ja välttämätöntä. Arkiseen työhön on motivoiduttava joka aamu uudelleen. Arkinen työ vaatii tekijältään sisua, sinnikkyyttä ja sitkoa.
Luterilaisessa perinteessä arkinen työ on nähty kristityn luonnollisena kutsumuksena ja palvelutehtävänä. Vastuuta kantamalla ja työtä tekemällä ihminen palvelee sekä lähimmäistä että Jumalaa.
Seurakunnan uudet luottamushenkilöt saavat omien arkisten tehtäviensä ohella ja lisäksi varsin arkisia tehtäviä myös seurakunnan yhteisten asioiden hoitoon liittyen. Nämä tehtävät eivät ole vallankäytön tai –näytön tehtäviä, vaan palvelua, joka tapahtuu yhteiseksi hyväksi.
Luottamushenkilö ei tee palvelutehtäväänsä vain nimettyjen valtuutettujen ja seurakunnan työntekijöiden kesken, eikä pelkästään seurakunnan kokoaviin tilaisuuksiin kokoontuvien hyväksi, vaan koko seurakunnan tähden. Seurakunta kokonaisuudessaan on kastettujen kristittyjen joukko. Se on käytännössä lähes kaikkialla.
Tuon paljolti piilossa olevan ja kätkeytyvän seurakunnan olemassaolo mahdollistaa ne ulkoiset ja näkyvät puitteet, jossa seurakunnan työntekijät toimivat ja joiden hoitamisesta luottamushenkilöt vastaavat. Käytännössä se tapahtuu kirkollisveron kautta. Näkymättömän seurakunnan vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Se antaa, se jakaa ja lähettää panoksensa näkyvän seurakunnan rakentumiseksi.
Näkymättömän seurakunnan työ on mitä arkisinta työtä. Niin tavallista, että sitä ei kirkollisessa elämässä aina tahdo edes huomata. Ja kuitenkin se kannattelee paljolti sitä seurakunnan osaa, mistä valitut luottamushenkilöt työllään vastaavat. Näkymätön seurakunta tekee seurakunnan työn näkyväksi.
Luottamushenkilöt vastaavat kerätyn rahan kohdentamisesta niiltä osin, kuin päätöksenteko on seurakunnan omassa vallassa. Verorahoja ohjataan työntekijöiden palkkaukseen, eri työmuotojen resurssiksi, rakennusten ylläpitoon ja uusien rakentamiseen. Varoja ohjataan toimintaan ja jaettavaksi erilaisina avustuksina eteenpäin.
Olen nyt viivähtänyt hetken arkisessa kutsumuksessa. Se on jokaisen luodun ihmisen kutsumus. Kristitty voi luottaa siihen, että tuo yleinen kutsumus on Jumalalta saatu tehtävä eikä sitä kutsua ole annettu turhaan, vaan se on merkityksellinen ja tärkeä. Tämä arkisesta. Päivän evankeliumiteksti puhuu juhlasta.
Hääjuhlasta
Hääjuhlalla on juutalais-kristillisessä perinteessä voimakas symbolinen merkitys. Häät yhteisön suurimpana ja merkittävimpänä ilojuhlana on laajentunut normaalia paremmasta ruoasta ja juomasta sekä pukeutumisesta ja valmistautumisesta koskemaan myös kuvauksia Kristuksen ja seurakunnan suhdetta ja itse taivasta, jossa ihminen saa olla puettuna juhla-asuun taivaan juhlapöydässä, Kristus sulhasenaan.
Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, miten nolo asia olisi, jos sulhasta vastaanottavien lampuissa ei olisi öljyä (Matt. 25). Tai jos häihin saapuneella ei olisikaan juhlan arvoisia vaatteita yllään (Matt. 22:12). Tai jos vieraat kieltäytyvät kutsusta saapua häihin (Matt. 22). Tai jos uhkaa käydä niin, että sulhasen suvun varaama juhla-aterian kruunaava viini (Joh. 2) loppuu kesken.
Hääjuhlan alennustila?
Hääjuhlien symbolinen voima on saattanut hiipua sitä mukaa kun avioliiton asema kulttuurissamme on muuttunut. Hääjuhla ei ole enää kahden suvun, sulhasen ja morsian neuvottelujen ja kaupankäynnin päätepiste. Häät eivät ole enää sukujen ja yksilöiden perusturvasopimuksen solmimistilaisuus, koska perusturvan tehtävä on delegoitu yhteiskunnalle.
Avioliitto on vähitellen muuttunut kahden kaupaksi. Niukimmillaan hääpari voi maistraatista tultuaan käydä juomassa huoltoasemalla pullakahvit parin todistajan kanssa. Toki tänäkin päivänä monet nuoret parit panostavat näyttäviin hääjuhliin, mutta siinä on kysymys enemmänkin vanhan tavan ulkoisten muotojen uusintamisesta kuin perustavan turvan varmistamisen juhlasta.
Botswanassa opin, että useimmat paikalliset nuoret miehet eivät voineet mennä naimisiin sulhaselta edellytetyn varallisuuden takia. Monet kirkon työhön aikovat nuoret miehet eivät olisi koskaan voineet papinpalkallaan ansaita summaa, jolla olisi voinut maksaa morsiusmaksun. Siellä ongelma on toisenlainen kuin meillä. Meillä hääjuhlat maksavat juuri sen verran, kun nuoripari tai taustalla olevat vanhemmat haluavat siihen panostaa.
Suomalaisissa hääjuhlissa ei ehkä satu sellaisia noloja tilanteista kuin mitä Kaanaan häissä tapahtui. Oliko sulhanen kitsauksissaan aliarvioinut tarjottavan? Eikö hän katsonut saamaansa morsianta niin arvokkaaksi, että oli päättänyt tinkiä viinin määrästä? Näinkö vähäarvoisena tapahtumana hän piti oman sukunsa jatkumisen varmistamista? Näinkö vähän hän oli arvostanut vanhuudenturvaansa, jotka morsiamensa kautta lapsissaan ja lastenlapsissaan tulisi saamaan?
Suomalaissa häissä alkoholin loppuminen tuskin aiheuttaa noloa tilannetta, häpeää tai katastrofia. Voi sen sijaan olla, että sen suuri määrä voi johtaa noloihin lopputuloksiin jossakin vaiheessa juhlaa.
Mainittakoon vielä tosin se, että mikäli muutamme evankeliumin kuvauksen viinimäärän litroiksi ja kolmen vartin pulloiksi, pulloja niistä tulisi 640 kappaletta pienemmänkin lähtöoletuksen mukaan, suuremman jo sitten 940 pulloa.
Messu hääateriana
Ehtoollista on kuvattu juhla-ateriaksi. Ehtoollisella on tarjolla viiniä. Ehtoollinen on kristillisen jumalanpalveluselämän, messun sydän. Ehtoolliselle kutsutaan kaikkia, jotka tarvitsevat anteeksiantamusta ja Kristuksen läsnäoloa elämässään.
Viime vuoden jäsentilastot kertovat, että ensimmäisen kerran vuosisatoihin kirkkoon kuuluvien suomalaisten määrä on tippunut alle 70 prosentin (Kotimaa24, 15.1.2019).
Onko kirkon omasta hääjuhlasta, jossa juhlitaan Jumalan pojan ja ihmislapsen pelastavaa yhteyttä, karissut juhlaluonne? Onko se muuttunut niin arkiseksi, ettei sitä enää kaivata tai ikävöidä – saatikka että siitä kiitettäisiin ja iloittaisiin?
Onko kirkon tehtäviin lähetetyillä pelko öljyn riittävyydestä? Onko lamppuja poltettava säästöliekillä? Tai olemmeko arkisuudessamme unohtaneet, että messu on juhla? Tai onko kirkon sanoman julistuksessa ja elämässä käynyt niin, että viini uhkaa jo loppua? Sitä on pitänyt ohentaa ja jatkaa vedellä, ja tämä laimennus on latistanut juhlan luonteen.
Vesi viiniksi
Mieleeni tulee kokemus 1980-luvulta, ollessani useilla rippileireillä isosena. Konfirmaatiopäivänä isoset ja opettajat tapasivat kiertää nuorten kodeissa laulamassa. Näin taidetaan toimia yhä. Yhden asian opin tuolla matkalla. Nimittäin, jos konfirmanteilta kysyi niin päin, että ilmoittakaa, ketkä toivovat, että isoset tulevat ja vierailevat kodissaan, pyytäjiä ei monta ollut. Vastaavasti, jos asian esitti niin, että tulkoon erikseen ilmoittamaan ne, jotka eivät toivo isosten vierailua, käytännössä kukaan ei kieltänyt.
Onko tässä mitään opittavaa? Ehkä se, että seurakunta ei tule näkyväksi vain siellä, missä tullaan aktiivisesti yhteen, missä toivotaan seurakunnan edustajien vierailua. Seurakunta on läsnä laajempana siellä, missä asioiden annetaan hiljaisuudessa, vastustelematta tapahtua. Meille uusille valtuutetuille voisi olla muistutuksena tämä siitä, että seurakunta on meitä luottamustehtäviin kutsuttuja tai seurakunnan tilaisuuksiin kokoontuvia laajempi joukko. Seurakuntaa ovat kaikki Kristukseen kastetut, Hänen lunastamansa ja hänen kutsumansa.
Kuulemamme epistolateksti Paavalin Roomalaiskirjeestä (12:6-16) sisältää monta hyvää neuvoa koko seurakunnalle. Se voi toimia erityisenä muistutuksena meille, jotka olemme tulleet kutsutuiksi erilaisiin vastuisiin: käyttäkäämme kukin saamaamme lahjaa toisten hyväksi. Käyttäkäämme sitä iloisin mielin. Olkoon rakkautemme vilpitöntä ja toista kunnioittavaa. Hoitakaamme tehtäviämme innokkaasti. Osoittakaamme muukalaisrakkautta ja rakkautta jopa niille, jotka kiroavat tai arvostelevat meitä. Ei muita parempina, vaan rinnalle asettuen. Meiltä kaikilta kysytään kykyä rohkaista ihmisiä. Rohkaiskaamme kaikkia ihmisiä!
Jeesus täytti arkiset pesuastiat jalolla sisällöllä. Tämä sisältää lohdullisen näyn: vesiastian tehtävänä on pidättää vettä arkisia tarkoituksia varten. Eikö tämä ole tarkoitus jokaisessa ihmisenä olemisen päivässä: palvella tavanomaisessa tehtävässä tavanomaisten asioiden tähden. Tehdä työtä, olla läsnä, tarvittaessa auttaa ja palvella.
Joskus käy niin, että juuri tässä arkisessa, kun astiamme ovat täytetyt tavallisella vedellä, ne muuttuvat saajalleen viiniksi. Tämä voi yllättää niin antajansa kuin saajansa. Saatu palaute, jälkikäteinen ihmettely tai rohkaistuksi tuleminen sisältävät juhlan tuntua. Kristus on keskellämme. Hänen siunauksensa muuttaa vettä viiniksi myös meissä. Kirkko elää ja hengittää Jumalan työn varassa niin vedessä, viinissä kuin veressäkin. Aamen.
Uusimmat kommentit