Kirjoitusjärjestelmät ovat mahdollistaneet traditioiden tallentamisen ylisukupolvisesti. Luettu (anagnoosis) teksti auttoi muistamaan (anamneesis). Kirjaimellisesti anagnoosis on ’uudelleen tietämistä’.

Juutalaisuuden piirissä Tooran lukemisesta tuli velvoite (5. Moos. 17:19; 31:11; Nehemia 8). Yhä tänään Toora luetaan synagogissa vuosittain läpi. Jeesus luki juutalaisen tavan mukaan tekstejä synagogassa (Luuk. 4:16). Lukemisen ympäristössä olivat myös apostolit (Apt. 13:15) ja varhaiset seurakunnat (1. Tim. 4:13). Varhaiskirkko omaksui lukemisen mallin synagogilta.

Tekstit ja lukeminen rakentavat ympärilleen opettamisen, oppimisen, oppisisällön ja -määrän. Juutalaisuuden ja kristinuskon piirissä tämä on merkinnyt tärkeinä pidettyjen kirjoitusten säännöllistä lukemista, tulkintaa ja tutkimista.

Lukeminen ei ole kuitenkaan vain saman ’uudelleen tietämistä’ (anagnoosis), sillä lukeminen luo uuden tavan jäsentää menneisyyttä. Lukeminen avaa uusia maailmoja. Se luo uusia yhteyksiä asioiden välille ja tarjoaa oivalluksia. Lukeminen opettaa suhteellisuudentajua.

Lukemiseen liittyy aina myös mahdollisuus (mielen)muutokseen ja tekstin uudelleentulkintaan. Varhaiset kristityt lukiessaan Tooraa ja muita juutalaisia kirjoituksia sovelsivat niiden ymmärtämiseen Kristuksen elämän ja kuoleman tarjoamaa avainta (2. Kor. 3:14). Vanhat tekstit avautuivat uudella tavalla.

Luterilaisen reformaation yksi painotus koski lukutaitoa. Jokaisella tuli olla henkilökohtainen kyky lukea itse Raamattua. Lukutaito ei rajaudu vain uskonnon piiriin vaan se palvelee kaikkia elämänaloja.

Lukeminen ei tapahdu tyhjiössä. Nilsiäläinen talonpoika Paavo Ruotsalainen (1777-1852) oppi lukemaan jo varhain. Raamattu avautui Ruotsalaiselle ahdistavana lakiteoksena saattaen nuoren miehen epätoivoon. Vasta saatuaan lukemaansa uuden näkökulman Seppä Högmanilta, hän totesi lukevansa ”Raamattua kuin uutta painosta”.

Jaa somessa: