Tuttavani t-paidassa oli teksti: ”Olen maan päällä muukalainen”. Hänen jossakin asioidessaan ventovieras kysyi, ”oletko sinä joku uffomies?”. Muukalaisuuden taustalla on kreikan sana ’allogenees’, kirjaimellisesti ’muu’-’geeninen’. Sanan kaiku on negatiivinen – ja jäljet pelottavat.

Mooseksen kirjojen (Septuaginta) teksteissä vierassyntyinen (allogenees) on uskonnollisesti epäpuhdas (4. Moos. 1:51; 3:10). Muukalaisuus koski pyhien asioiden suhteen myös israelilaisia, jotka eivät kuuluneet Aaronin pappissukuun (4. Moos. 17:5). Muukalaisuus on outoutta (Job 19:15), sekarotuisuutta (Sak. 9:6) röyhkeyttä (Mal. 3:19), mitä löytyy niin oman väen kuin vieraiden joukosta. Muukalainen on syntipukki.

Samat teemat elävät keskellämme yhä. Jo junantuoma suomalainen voi olla pienellä paikkakunnalla vieras. Saati sitten, kun hän tulee kauempaa, puhuu eri kieltä ja tunnustaa eri uskontoa. Ilmapiirin kiristyessä muukalaisesta tulee syypää ongelmiin, rikoksiin ja tauteihin.

Toisaalta koko Israelin kansan perustarina kertoo muukalaisena olemisesta ja luvatun maan kaipuusta. Profeetat (Hes. 47:22-23; Sak. 7:10) muistuttavat oikeudenmukaisuuteen vedoten, että muukalaista on kohdeltava hyvin.

Jeesuksen kerrotaan (Luuk. 17:18) ottaneen esimerkiksi nimenomaan muukalaisen (allogenees), sen spitaalisen, joka parannuttuaan ainoana palasi kiittämään. Jeesus meni yli suku- ja kansallisuusrajojen kohdatessaan ihmisiä.

Lopulta muukalaisuuden ongelma on ihmisessä itsessään. Se saa filosofi Sartren toteamaan: ”helvetti on toiset ihmiset”. Ihminen voi olla syvässä mielessä itselleenkin vieras.

Monet virret kantavat muukalaisuuden kuvauksia. Ulkopuolisuuden kokemuksien jälkeen edessä välkkyy myös toivon näköala. Eikä haittaisi, vaikka se voisi edes vähän olla totta jo keskellemme ja nyt:

Soittavat serafit,
veisaavat kerubit
ja lunastetut Karitsalle kiitostaan.
On muukalainen saanut uuden kotimaan.

(Siionin virsi 255:2)

Jaa somessa: