Aikakautemme on hybridi. Ihminen on jalostanut monia asioita yhdistelmiksi, hybrideiksi. Hybridi (lat.) biologisessa merkityksessä tarkoittaa kahden lajin, esimeriksi hevosen ja aasin, yhdistelmää (muuli).

Teknologiset innovaatiot ovat kannustaneet ihmiskuntaa rakentamaan ympärilleen todellisuuksia, joita vain mielikuvitus rajoittaa. Baabelin torni (1. Moos. 11) sisältää jo hyvin kunnianhimoisen vision: taivaaseen ulottuva torni, yksi kansa ja yksi kieli. Tämä ’ylpeily’ ([h]ybris) päättyi hajaannukseen.

Kreikan sana [h]ybris tarkoittaa ylpeyttä, pöyhkeyttä ja röyhkeyttä, joka johtaa lopulta tuhoon. Tämän sisältö välittyy myös Raamatusta. Sananlaskujen kirjassa varoitellaan ylpeyden ja ylimielisyyden huonoista seurauksista. (8:13, 11:2, 16:18, 18:12; 20:29; 29:23) Suomalainen sananlasku tietää saman: joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.

Uudessa testamentissa sanalla ’hybris’ on lisämerkityksiä: ylimielisyydestä seuraa aggressiivista käyttäytymistä (Room. 1:30), pahoinpitelyä, loukkaamista (Matt. 22:6; Luuk. 11:45). Se viittaa myös vaivaan ja vastukseen (Ap.t. 27:10).

Keskiajalla ylpeyttä ([h]ybris, lat. superbia) pidettiin vakavimpana kuolemansyntinä. Se on Jumalan paikan ottamista. Tätä todellisuutta on varioitu fiktion keinoin (Frankensteinin hirviö) ja todellisessa maailmassa, joista esimerkeiksi käyvät kolmannen valtakunnan tai kommunistisen yhteiskunnan hybrikset.

Hybris on salakavala. Se ympäröi yksilöä, kansa- tai ihmiskuntaa kuin hitaasti lämpenevä keittovesi. Siinä vaiheessa, kun sen otteesta olisi järkevää hypätä pois, se ei enää onnistu (Olivier Clerc). Ihmisen moraalinen seula erottelee monia pieniä asioita, mutta hybristä sen on vaikea nimetä.

Milloin kirkko sortuu hybrikseen? Ehkä aina silloin, kun se muuttuu palvelijasta käskijäksi, velallisesta velkojaksi, saajasta omistajaksi, vastaanottajasta annostelijaksi – ja seuraajasta Mestariksi.

Jaa somessa: