Jerry Cotton-lehden otsikko oli monimerkityksellisesti ”Ruumiinkulttuuria”. Kreikan kielen ruumista tarkoittava sana on ’sooma’. Siitä johdetaan lääketieteellisiä termejä somaattisista sairauksista somaattiseen hermostoon. Psykosomaattinen kuvaa ihmisen henkisen ja fyysisen puolen keskinäisriippuvuutta hyvässä ja pahassa.

Kreikkalainen kulttuuri ihannoi ihmisruumista. Toisaalta sen filosofinen totuudenetsintä asetti ruumiin hengen vastakohdaksi. Vanhassa testamentissa ihminen on sielullis-ruumillinen kokonaisuus. Ruumis ei ole sielun vastakohta, vankila tai edes henkeä vähempiarvoinen.

Jeesus kulki ihmisten keskellä parantaen heidän sairauksiaan. Monet niistä olivat fyysisiä vaivoja kuten verenvuototautia, pitaalia, sokeutta ja kuuroutta. Ehtoollisessa yhdistyvät sekä Jeesuksen läsnäolo leivässä ruumiina (sooma) ja viinissä verenä ([h]aima) että lopullinen uhri – Kristuksen ruumis. (Matt.26:26-29).

Paavalin asetti lihan (sarks) Jumalan Hengen vastakohdaksi. Ruumis (sooma) rinnastuu ’lihaan’. Niissä tiivistyvät ihmisen heikkous, himot, synnit ja paha (Room. 8). Toisaalta Paavali kuvaa, kasteessa hukutettua ja uudelleen herätettyä ruumista seurakuntana, Kristuksen ruumiina (Room. 12; 1. Kor. 10:17), jota ohjaa nyt Jumalan henki.

Luostariperinne laittoi ruumiin kaavun alle. Tämä – ja pappien selibaatti – on jättänyt jälkensä. Kirkoissa elää juonteena naisvihainen ja ruumiillisuutta vaistomaisesti piilotteleva kulttuuri. Synti ikään kuin välittyy (naisen) ruumiin kautta.

Siksi ei ole ihme, että ruumiillisuuden, sukupuolen ja seksuaalisuuden kysymykset haastavat kirkkoa yhä. Niihin kiteytyy paljon historian painolastia, joka ei ole vain ’raamatullisuutta’, vaan ennen kaikkea patriarkaalisuuden pitkän käden otetta mieheen, naiseen ja ruumiillisuuteen.

Kristuksen seurassa on vain ihmisiä – hänen ruumiiseensa kastettuja. (Gal. 3:28; 1. Kor. 12:13)

Jaa somessa: