”Haavaan arven kasvatan nahkan vanhaa vahvemman.” (Pauli Hanhiniemi)

Arpi (stigma) on kehoon jäänyt fyysinen jälki onnettomuuden tai muun syyn seurauksena. Se kertoo koettelemuksesta, mutta myös parantumisesta. Elämänkulku ja kohtalo voivat lyödä arpia sieluunkin. Niitä ei ole toisen helppo nähdä eikä niistä välttämättä voi tai osaa kertoa muille.

Stigmasta puhutaan myös leimana, tai polttomerkkinä, joka on kantajalleen häpeällinen ja raskas. Esimerkiksi eteläisessä Afrikassa AIDS levisi 2000-luvun alussa nopeasti ja stigmatisoi HIV-positiivisia ihmisiä ja koko kulttuuria.

’Stigma’ esiintyy Raamatussa vain kerran. Se tarkoittaa arpea, jälkeä tai haavaa. Paavali toteaa (Gal. 6:17): ”Älköön kukaan enää tämän jälkeen tuottako minulle vaivaa. Onhan minulla Jeesuksen arvet (stigmata) ruumiissani.” Yleisempi haavaa tarkoittava kreikankielen sana Raamatussa on ’trauma’ (1. Moos. 4:23; 2. Moos. 21:25; Luuk. 10:34).

Evankeliumien kärsimyskertomusten mukaan Jeesus sai vertavuotavia haavoja selkäänsä ruoskimisesta, päähänsä piikkikruunusta, käsiinsä ja jalkoihinsa nauloista ja vielä kylkeensä keihäästä. Näitä myöhempi kristillinen traditio kutsuu Jeesuksen stigmoiksi, haavoiksi.

Franciscus Assisilaisen sai perimätiedon mukaan Kristuksen haavat (stigmat) ruumiiseensa pari vuotta ennen kuolemaansa (k. 1226). Kristillinen perinne tuntee monia muitakin kertomuksia stigmojen ilmestymisestä.

Stigma on siirtynyt hengellisyyden sisällöksi esimerkiksi 1700-luvun herrnhutilaisessa virsirunoudessa. Tämä perinne rikastui Ruotsissa, kun joukko nuoria runoilijoita julkaisi Sions Sånger -virsikokoelman (1743). Sen virsissä on runsaasti kuvauksia Kristuksen haavoista, joihin ihminen saa paeta, ja jotka antavat elämän.

Saanko, Vapahtajani, / vielä tulla ristin alle?
Voisiko näin haavasi / olla suoja kurjimmalle?
Armon vuoksi veresi /annoit vuotaa, Mestari.

(SV 202:5)

Jaa somessa: