Miltä tuntuu, kun jokin asia esitetään paatoksella? Paatoksen taustalla on kreikan sana ’pathos’. Se tarkoittaa kärsimystä, tunnetta, intohimoa ja kokemusta. Se johdattaa kuulijansa eläytymään – usein ’surun kautta’ – tilanteeseen. Paatos on yksi antiikin puheopin vaikuttamiskeinoista.

’Pathos’ laajentuu moneen suuntaan. Apaattisuus (apatheia) on stoalaista viileyttä suhteessa asioihin, joihin ei voi vaikuttaa. Nykyään apatia toteutua useimmin harmaan arjen alakuloisuutena ja masentuneisuutena. Empaattisuus (’en’, ’pathos’) on kykyä astua toisen kenkiin ja kokea samoja tunteita. Sympaattisuus (sympatheia) on edellisen kaltaista, luonnollista tai tiedostamatonta tunneilmaston omaksumista. Sympatian vastakohta on antipatia (’anti’, ’pathos’), jolla tarkoitetaan epäluuloista tai jopa vihamielistä asennetta toista kohtaan.

Patologia (’pathos’, ’logos’) – kärsimyksen tieteenä – tutkii tautien vaikutusta ruumiiseen ja kudoksiin. Patologi suorittaa ruumiinavauksia. Kauhuelokuvissa saattaa tulla vastaan sosio- tai psykopaatteja, joiden tunne-elämä on häiriintynyt ja käytös sen mukaista.

Paatoksen merkityssisällöt Raamatussa painottuvat kärsimykseen ja tapahtumien kohteena olemiseen (passiivisuus). Septuagintassa sana viittaa muun muassa murheeseen (Sananl. 25:20; Job 30:31). Uudessa testamentissa kärsimys on Kristuksen kärsimystä (Mark. 9:12; Matt. 16:21). Toisaalta hänen seuraajiaan kehotetaan kestämään jaettua kärsimystä evankeliumin vuoksi (2. Tim. 1:8, 2:3; 4:5 – sygkakopatheeson). Pathos on myös (kiellettyä) intohimoa (Room. 1:26; Kol. 3:5; 1. Tes. 4:5).

Uskontunnustuksissa Kristuksen myönnetään kärsineen (pathonta) todellisesti.

Kristinuskon ydinkertomuksissa – passiokertomuksissa – kärsimyksen ulottuvuuden yhtyvät. Kristus kärsi. Hän ei vastustellut (passiivisuus, passio) kohtaloaan. Kertomuksia kehystää vahva eläytymisen kutsu ja tapahtumiin liittyvä surun tunne.

Jaa somessa: