Homologia koostuu sanoista ’sama’ ([h]omo) ja ’puhe’ (logia). Biologiassa homologialla tarkoitetaan samankaltaisuutta, jonka kahden eri lajin edustajat jakavat keskenään. Näillä lajeilla oletetaan olevan yhteinen kantamuoto (’samansyntyinen’). Homologia tunnetaan myös matematiikassa algebrallisena teoriana.

Vanhassa testamentissa (LXX) homologia tarkoittaa lupausta (3. Moos. 22:18; 5. Moos. 12:18), ylistämistä (Job 40:14), syntien (Sir. 4:26) ja uskon (2. Makk. 6:6) tunnustamista sekä sarkastisessa mielessä totuuden ’toitottamista’ (Aam. 4:5). Uudessa testamentissa se on tunnustautumista ja tunnustusta (2. Kor. 9:13; 1. Tim. 6:12-13; Hepr. 3:1, 4:14; 10:23).

Seuraavina vuosisatoina tämä ’yhteinen puhe’ kiteytyi uskontunnustuksiin, joita voi luonnehtia homologioiksi – samansyntyiseksi puheeksi Jumalasta. Uskontunnustuksen kehkeytymisprosessissa Isän ja Pojan (Jeesus) olemuksen samuudesta käytiin hienojakoista keskustelua. Keskeiseksi käsiteeksi tuli ”homoousios” (’sama’, ’ olemus’). Jo yhden kirjaimen muutos, (homoiosios), merkitsi luopumista Isän ja Pojan identtisestä olemuksesta, saati sitten oletus persoonien eriolemuksellisuudesta ([h]eteroousian).

Heterodoksia (]h]eterodoxia) on vastakohta oikealle uskolle (ortodoksia). Heterogeenisyyskin tulkitaan yleensä negatiivisesti. Se on ’epäyhtenäistä’ ja ’sekakoosteista’. Harva silti uskaltaa ääneen esittää heterogeenisuuden tilalle homogeenisuutta.

Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, että kirkossa ”homologia”, eli keskustelu homoseksuaaleista seurakunnan täysivaltaisina jäseninä, on erittäin kipeä ja kristittyjä jakava asia.

Eron voisi kiteyttää niin, että Jumala-puheen ja uskon näkökulmasta homologia on normi ja kaikki heteronormatiivisuus pääasiassa tuomittavaa. Mutta kun tullaan ihmiseen ja etiikan alueelle, asetelma kääntyy toisin päin; ”homologian” tilan ottaa heteronormatiivisuus.

Jaa somessa: