Holokaustilla tarkoitetaan suppeammin määriteltynä natsi-Saksan vuosina 1941–1945 suorittamaa juutalaisten kansanmurhaa – tai laajemmin ajateltuna kaikkien niiden ihmisten murhia, jotka kuolivat vainoissa, ghetoissa sekä työ- ja keskitysleireillä. Natsien systemaattisissa teloituksissa surmansa sai noin 11-17 miljoonaa ihmistä. Juutalaisia kuoli noin kuusi miljoonaa. Synkimmin holokausti kohteli Itä-Euroopan juutalaisia, joista lähes 90% hävitettiin.

Kirjaimellisesti sana ’[h]olos’ tarkoittaa kokonaista ja ’kaustos’ poltettua – eli kokonaisena Jumalalle poltettua uhria. Holokaustin (kreik. [h]olokautooma) juuret ovat Vanhassa testamentissa (hepr. ּkorban olah). Mooses ohjeisti Herran edessä suoritettavat uhrimenot (2. Moos. 29), joissa poltettiin joko pässi tai sonni. Raamatussa varhaisin maininta uhrista ylipäätään on Kainin ja Abelin uhri (1. Moos. 4:3-5).

Juutalainen uhrikäytäntö keskittyi Jerusalemin temppeliin. Käytäntö häiriintyi temppeliin liittyvinä kriisiaikoina. Sellaisia olivat vuonna 586 eKr. Salomon temppelin hävitys, tai kun toisen temppelin aikaan (168-165 eKr.) kuningas Antiokos IV Epifanes kielsi juutalaisilta uhritoimitukset (1. Makk. 1:45). Lopullisesti uhraaminen päättyi Jerusalemin toisen temppelin tuhoon vuonna 68-70 jKr.

Polttouhrikäytäntöä vastaan esiintyy kritiikkiä jo psalmeissa (mm. Ps. 50:8-23; 51:18-19), mutta se puhkeaa varsinaiseen kukkaan profeettojen julistuksessa (Aam. 5:21-24; Miik. 6; Jes. 1:11-17; Jer. 6).

Uudessa testamentissa polttouhri ([holokautooma] mainitaan kolmesti. Jeesus jatkaa profeettojen viitoittamalla tiellä. Viisautta on rakkauden kaksoiskäskyn pitäminen, sillä se on ”enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit”. (Mark. 12:33) Heprealaiskirjeessä (10:6,8) Kristuksen kertakaikkinen uhri asetetaan polttouhrien tilalle: ”Missä synnit on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita syntiuhria”. (Hepr. 10:18)

Jaa somessa: