Suomen kielessä harhaopin ([h]eiresis) synonyymejä ovat kerettiläisyys tai lahkolaisuus.

Uusi testamentti käyttää sanaa, kun se kuvaa uskonnollisia puolueita, joukkoja tai kiistanalaisia ajatuskulkuja. Heresian käsite rinnastuu vaikkapa nykyajan puolueisiin, jotka ajavat kukin omia painotuksiaan toisten niitä vastustaessa.

Uuden testamentin sivulla hereetikkoja ovat niin Jeesuksen seuraajat juutalaisten näkökulmasta, (Ap.t. 24:5, 14), puolueet juutalaisuuden sisällä (Ap.t. 5:17) kuin Jeesuksen seuraajien keskuudessa esiintyvät toimijat (1. Kor. 11:19, Gal. 5:20).

Hereettisyys on näkökulmakysymys: eilisen lahkolaisuus voi olla huomisen oikeaoppisuutta. Apostolit haastavat Jeesuksen seuraajiksi liittyneiden fariseusten mielipiteitä ([h]aireseoos) ympärileikkauksen ja Mooseksen lain velvoittavuudesta (Ap.t. 15:5). Kokous kuitenkin päätti, etteivät ne sido enää uusia käännynnäisiä.

Verbinä heresia ([h]aireoo) tarkoittaa valintaa. Matteus (12:18) toteaa viitaten Jesajan kirjaan, että ”Katso: minun palvelijani, jonka olen valinnut, —. Minä lasken henkeni hänen ylleen, ja hän julistaa kansoille oikeuden.” On selvää, että tuo yhteen henkilöön, Kristukseen, viittaava valinta on toisesta näkökulmasta heresia, kirjaimellisesti (väärä) valinta.

Kristillisessä perinteessä heresialla on viitattu erityisesti Jumala-käsitykseen liittyviin harhaoppeihin. Varhaiskirkko nimesi niitä noin 20 joko asiasisältönsä (mm. adoptionismi, monofysitismi) tai esittäjänsä (mm. areiolaisuus, markionismi) mukaan. Jumalakäsityksen ytimessä on se, että Kristuksessa Jumala tuli ihmiseksi.

Kirkon nykyiset raastavimmat kiistat eivät koske jumalakäsitystä vaan raamatuntulkintaa ja seksuaalietiikkaa. On tavallaan palattu alkuun: mikä on oikeaa ja Jumalan tahdon mukaista käytöstä seurakunnassa.

Jaa somessa: