’Kriteerion’ merkitsi antiikissa tuomioistuinta tai oikeudenkäyntiä. Nykyään ’kriteerion’ tarkoittaa asiaan tai ilmiöön liittyviä ’kriteerejä’ – aitous-, laatu- tai luotettavuusvaatimuksia. Sanaperheeseen kuuluvat myös tuomari (kritees) ja asian ratkaisija (kritikos).

Kirjallisuus- tai taidekriitikko (kritikos) laatii arvioita tehdyistä tuotoksista. Myös tieteelliseen työskentelyyn on sisäänrakennettuna kriittisyys. Se on kykyä jatkuvasti arvioida (krinoo) sekä käyttämiänsä lähteitä, saavutettuja tutkimustuloksia että omaa työskentelyä.

Raamatussa tehdään erottelu maallisen oikeuden ja Jumalan oikeudenmukaisuuden välille, vaikka ne periaatteessa osoittavat samaan suuntaan. Jos jo ”väärämielinen” tuomari ratkaisee asian kanteen esittäjän hyväksi, voi luottaa siihen, että Jumala toteuttaa oikeutta (Luuk. 18:1-8).

Jeesus neuvoo opetuslapsia ratkomaan riita-asiansa mieluummin sopimalla kuin viemällä sen oikeuteen (Luuk. 12:57-58). Ihmisen ei tule asettua lähimmäisensä tuomariksi eikä nousta lainkäytön yläpuolelle (Jaak. 4:11-12).

Juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa ilmaistaan usko Jumalan oikeudenmukaisen tuomion päivään (viimeinen päivä, vihan päivä, tuomiopäivä). Uskontunnustuksessa lausutaan, että Kristus tulee ”tuomitsemaan” (krinai) elävät ja kuolleet.

Kertomuksessa viimeisestä tuomiosta (Matt. 25:31-46) ei ole ’kriteerion’ sanaa, mutta se sisältää kuuden kriteerin listan, jonka perusteella oikeus tapahtuu. Tuomion kuulevat yllättyvät, koska eivät tunnista vaatimuksia rikkoneensa tai täyttäneensä. Yllätyksenä seuraa seitsemäs kriteeri: ”minkä olette tehneet tai jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä…”

Salomon tuomio (krima, 1. Kun. 3:16-28) saa ihmisen parahtamaan oikeamielisyyden puolesta spontaanisti: ei kriteerejä täyttäen, vaan halustaan suojella pientä elämää.

Oikeudenmukaisuus on vaade – mutta evankeliumi on kirkon omin aarre.

Jaa somessa: