Jumalaa (theos) ei voi paeta. Jumala on kulkenut ihmisen matkassa aamuhämäristä lähtien. Jumala kuuluu filosofian, teologian ja uskonnon sisältöihin. Ateismi (a-theos) on vastaliike jumalakyllästeiselle kulttuurille.

’Jumala’ esiintyy Raamatussa kaikkialla lukuun ottamatta Esterin kirjaa ja Laulujen lauluja. Juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat yksijumalaisia (mono-theos) uskontoja. Aasian uskontoja luonnehditaan monijumalisiksi (poly-theos) tai panteistisiksi (pan-theos).

Platonille ja Aristoteleelle ’theos’ on nimi perimmäiselle aineettomalle todellisuudelle, johon ihmisen järki (logos) voi parhaimmillaan yhtyä. Tästä juontuu sana ’teologia’ (theos-logos), eli ’jumalapuhe’.

Juutalaisuudessa Jumala on persoona, joka on itse yhteydessä ihmisiin. Ihmisen ja Jumalan välillä on suhde. Silti Jumalaa ei saa kuvata eikä vangita sanoillakaan.

Kreikkalainen perinne hahmottaa jumalan olevaisen syynä ja järkenä. Keskiajalla kristilliset ajattelijat hyödynsivät Platonin ja Aristoteleen filosofioita kuvatessaan kristillistä jumalakäsitystä. Tämä jumalapuheen tapa on aiheena yhä akateemisessa filosofiassa, toki myös teologiassa.

Moderni aikakausi on muuttanut jumalapuheen edellytyksiä. Valistuksen tiede otti lähtökohdaksi ihmisen, hänen havaintonsa ja havaintojen todennettavuuden. Siten teologia ei ole uskonnon kaltaista välitöntä jumalatietoa (ilmoitus), eikä loogisten todisteluiden tai välttämättömyyden filosofista (järki) puhetta jumalasta.

Teologia tutkii kristillistä ajattelua, kirkon historiaa ja nykykäytäntöjä. Se ei väitä mitään suoraan Jumalasta, vaan kuvaa mahdollisimman luotettavasti ja selkeästi kristinuskon piirissä harjoitettua ajattelua ja kehitystä.

Kristinuskon jumalakuva on hakattu aikansa korkeimmalle ja hienojakoisimmalle kielelle kirkon uskontunnustuksiin. Ydin on yksinkertainen – Jumala tuli ihmiseksi Jeesus Nasaretilaisessa ilmoittaakseen itsensä.

Jaa somessa: