Erä- tai autiomaan (ereemos) etymologiset reitit ovat mielenkiintoiset. Mikael Agricola käänsi (1548) ’ereemoksen’ korveksi, mutta myös ’erinäiseksi paikaksi’ (Mark. 1:35). Ereemoksella on vahva kytkös merkitykseen ’yksinäinen’ tai ’autio’. Suomalaiset raamatunkäännökset kääntävät sanan myös ’yksinäiseksi’ (Gal. 4:27) ja tässä mielessä se sivuaa niin korven kuin erä- ja autiomaan olemusta.

Agricola jälkeen ’ereemos’ on käännetty foneettisesti sitä muistuttavaksi erämaaksi. Erämaita olivat metsästys- ja nautinta-alueet, jotka sijaitsivat kaukana asutuksista. Vuoden 1992 käännöksen ’autiomaa’ on erämaata nykyaikaisempi käsite kuvaamaan hedelmätöntä, lähes elinkelvotonta ja yksinäistä paikkaa.

Erämaa toimii oikeastaan kaikkien Mooseksen kirjojen taustamaisemana – 40 vuotta. Luku 40 toistuu myöhemmin yksinäisyydessä vietetyn ajan päivämittana (1.Kun. 19; Mark. 1;13). Erä- tai autiomaalla on Raamatussa useita merkityssisältöjä.

Erämaa on arvio tai syytös ’hedelmättömästä’ kansasta tai epäonnistuneesta, yksinäisestä tai katuvasta ihmisestä (3. Moos. 26:33; Ps. 62:2; Jer. 6:8; 9:10). Erämaan vastakuva myös paratiisille.

Erämaa on karuudessaan uhkaava ja vaarallinen. Erämaa kestetään (Exodus), koska sen takaa avautuu luvattu maa. Myöhemmin Augustinus ’matkamiehen teologiassaan’ samasti maailman erämaahan, johon pysyviä majoja ei kannattanut rakentaa, vaan pyrkiä kohti Jumalan valtakuntaa.

Erämaa hahmottuu valmistautumisen, sisäisen taistelun ja rukoukseen paikkana (Mark. 1:3; 12-13; Jer. 48:6). Sillä on syvä hengellinen ulottuvuus. Tätä polkua kulkivat monet erakkoperinteen omaksuneet varhaiskristilliset askeetit. Luostarit tarjosivat myös mahdollisuuden vetäytyä maailmasta yksinäiseen paikkaan.

Erämaa on näyttämö myös Jumalan ihmeitä tekevälle ja uudistavalle voimalle: se voi puhjeta kukkaan ja yksinäinen voi saada lapsia. (Jes. 32:15-16; 35:1-6; 43; 54; Gal. 4:27)

Jaa somessa: