’Veri on vettä sakeampaa.’

Veri ([h]aima) on ollut juutalaisille saastuttava asia. Sen kanssa tekemisiin joutunut on uskonnollisesti epäpuhdas. Naiset ovat kuukausittain epäpuhtauden tilassa (3. Moos. 15:24). Veressä on itse elämän voima, joka on poistettava oikein (kosher-teurastus) eläimestä, jonka liha valmistetaan syötäväksi. Juutalaisuus ei hyväksy verestä tehtyjä ruokia (3. Moos. 17:11-13). Vanhassa testamentissa on maininta myös ’viinirypäleiden verestä’ (1. Moos. 49:11 en aimati stafulees), mutta se on jo asia erikseen.

Veri on myös pelastava elementti: ne talot säästyivät tuholta, joiden ovipieliin oli sivelty karitsan verta (2. Moos. 12). Veri oli Herran ja Israelin kansan tekemän liiton merkki, jolla Mooses vihmoi kansansa (2.  Moos 24:8).

Kristinuskon pelastustapahtumien ytimessä on ajatus kertakaikkisesta uhrista, josta vuodatettiin veri. Niin ikään seurakunta kokoontuu säännöllisesti yhteiseen pöytään, missä pöydälle on katettu leipä ja viini, Kristuksen ruumis ja veri – uusi liitto (Mark.14:24). Paavali kysyy: ”Eikö malja, jonka siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen?” (1. Kor. 10:16). Ei myöskään ole ihme, että kristittyjä on syytetty kannibalismista.

Luterilainen kirkko sitoutuu näkemykseen, jonka mukaan Kristus on todellisesti läsnä leivässä ja viinissä. Ehtoollinen on elimellinen yhteys Kristukseen. Veri on sekä vahva symboli että todellinen pelastuksen väline.

Kristuksen veri kuitenkin päättää kaiken uhraamisen tarpeen. Siksi verta alleviivaavan julistuksen sijasta on hyvä elää siitä yhteydestä, minkä aterialle kokoontunut joukko Mestarinsa kanssa jakaa.

Jaa somessa: