Kirje (epistolee) on todennäköisesti vanhin käytössä oleva viestiväline tilanteissa, joissa viestijä ja vastaanottaja eivät voi kohdata kasvokkain. Verbi ’epistelloo’ tarkoittaa ’kirjoittaa’ tai ’lähettää’.

1800-luku oli kirjeiden kirjoittamisen kulta-aikaa. Niiden merkitys hiipui puhelimen ja muiden viestintälaitteiden ilmestymisen myötä. Ehkä sähköposti on palauttanut kirjeen uudelleen muotoonsa, josta saattaa jäädä jotakin myös jälkipolvien tutkittavaksi.

Uusi testamentti sisältää 27 kirjoitusta. Varsinaisia kirjeitä (epistolee) on 20.  Paavalin nimissä kulkee 13 kirjettä. Paavalin kirjeet ovat kristinuskon vanhimpia tekstikokonaisuuksia. Varhaisimmat niistä on kirjoitettu 50-luvulla (jKr.). Paavalin sanelemia (Room. 16:22) tai kirjoittamia kirjeitä on seitsemän ja hänen koulukuntansa on kuuden kirjeen takana. Lisäksi muiden apostolien nimiin on laitettu seitsemän katolista kirjettä.

Kirjeet olivat Paavalin tapa pitää yhteyttä perustamiinsa seurakuntiin ja ohjata niitä ongelmatilanteissa. Tämä on oikeastaan hyvin moderni tapa johtaa laajaa ja verkostomaista yhteisöä. Kirjeiden joukosta löytyy ovat ohjaavia kekkosmaisia myllykirjeitä (2. Kor. 10:9-11), kiertokirjeitä (Kol. 4:16; 1. Tess. 5:25), avoimia- ja suosituskirjeitä (Room. 16:2; 2. Kor. 3:1-3; Filem. 1:17).

Epistolatekstin lukijan ja tulkitsijan on hyvä huomata, että kyseessä on nimenomaan kirje. Siihen kuuluu alku- ja lopputervehdykset, se on kohdistettu tietylle vastaanottajajoukolle, sen takana on jo aikaisempia keskusteluja ja tapahtumia, joihin todennäköisesti viitataan. Teksti noudattaa usein kirjeille tyypillisiä retorisia vaikuttamisen keinoja, jotka olivat tuttuja antiikin ympäristössä.

”Te itse olette meidän suosituskirjeemme, joka on kirjoitettu meidän sydämiimme kaikkien ihmisten nähtäväksi ja luettavaksi.” (2. Kor. 3:2) Ja näin väkeä on paikalla kuin ’helluntaiepistolassa’ (Ap.t. 2:1-13).

Jaa somessa: