Energia (energeia) tulee sanasta työ (ergos). Tämä on ollut antiikissa ymmärrettävä yhteys: asioita on liikuteltu ihmisten tai juhtien työnä. Työn yksikkö on päivämiehen työpanos. Ihmisen lisäksi työtä saattoivat tehdä tuuli- ja vesivoimalla toimivat laitteet.

Euroopan väestö alkoi kasvaa voimakkaasti 1700-luvulla. Englantilainen pappi, väestötieteilijä Thomas Malthus (1766–1834) ennusti väestön kasvavan ravinnontuotantoa nopeammin. Hänen mallinsa ei ottanut riittävästi huomioon sitä energiavallankumousta ja työn tuottavuuden nousua, jonka teollinen vallankumous tarjosi.

Vasta höyrykone ja myöhemmin muu tekniikka on irrottanut työn ihmisen ja eläimen energiasta aivan erilaisiin mittasuhteisiin. Energiaa on ensin louhittu ja sitten pumpattu maapallon fossiiliperäisistä polttoainevaroista, kivihiilestä ja öljystä. Kasvava ihmiskunta tarvitsee tullakseen ruokituksi yhä enemmän energiaa. Fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöt lämmittävät ja muuttavat maapallon ilmaston vakavin seurauksin.

Raamatussa energia tunnetaan (Jumalan tai Kristuksen) ’vaikutuksena’ (esim. Mark. 6:14; 1. Kor. 12:6; Kol. 2:12; 1. Tess. 2:13; Filip. 3:21), tai kykynä ja voimana, jonka varassa voi toimia (1. Kor. 12:8; Gal. 2:8; Fil. 1:6). Saatu tehtävä voi myös ’innostaa’, eli energisoida (1. Kor. 16:9).

Erityisesti itäisen kirkon perinteessä ajatus Jumalan energiasta on ollut keskeinen. Gregorios Nyssalainen (n. 335–394) teki erottelun Jumalan olemuksen (physis) ja energian (energeia) välille. Ortodoksisessa teologiassa tätä ajatusta kehitteli edelleen Gregorios Palamas (1296–1359). Jumalan olemus (ousia) on salattu, mutta Hän tulee tunnetuksi ja lähelle ihmistä energioidensa kautta. Ihminen voi jumalallistua yhteydessä Jumalan energiaan.

Energia on tulkittu näin kristinuskossa Jumalan ’työksi’ ja ’vaikutukseksi’. Lännen kirkko tarkoittaa suurin piirtein samaa puhumalla armosta.

Jaa somessa: