Diaspora tarkoittaa hajaannusta. Sitä lähellä ovat verbit ’hajottaa’ (diaspeiroo), ’raadella’ (diaspassaroo) ja ’repiä rikki’ (diaspoaoo). Käsitteellä diaspora on erittäin vahva yhteys juutalaisen kansan historiaan, vaikka sana kuvaa myös hellenistisen kulttuurin levittäytymistä valloittamilleen alueille. Nykyään diasporalla saatetaan viitata pakolaisuuteen.

Kokoamisen ja keskipakoisuuden liike on kirjoitettu ennalta juutalaisen kansan kohtaloihin. Juutalaisten diasporaan liittyvä itseään toteuttava ennustus kuuluu: ”hajaannutte pakoon kaikkiin suuntiin, ja kaikki kansat kauhistelevat teidän kohtaloanne.” (5. Moos. 28:25; 4:27) Hajaannuksen syyksi nimetään kansan kurittomuus ja tottelemattomuus (3. Moos. 26:33).

Toisaalta kansa saa lupauksen, että Jumala kokoaa kaikki jälleen yhteen (5. Moos.30:4; Ps. 147:2). Jesajalla kokoaminen ei koske vain yhtä kansaa, vaan kaikkia kansoja (Jes. 49:6).

Maastamuutto (diaspora) voi olla myös itsevalittua, eikä sitä ei katsota aina hyvällä (Jer. 49:13-22). Danielin kirjassa diaspora merkitsee ylösnousemuksessa huonommalle puolelle joutumista (12:2).

Uudessa testamentissa diaspora viittaa siihen todellisuuteen, että kristittyjä asuu eri puolilla hajallaan (Jaak. 1:1; 1. Piet. 1:1). Diaspora on myös apostolien toimintaa, kun he kulkevat seudulta toiselle (diasparentes, Ap.t. 8:4) ja sitä, kun vaino ajaa Jeesuksen seuraajia liikkeelle (Ap.t. 11:19).

Johanneksen evankeliumissa opetuslapset hämmentyvät, kun Jeesus sanoo menevänsä pois hetkeksi aikaa. He ehtivät jo pohtia, aikooko hän mennä opettamaan myös kreikkalaisessa maailmassa asuvia (diasporan) juutalaisia (Joh. 7:33-35).

Ajanlaskumme alkua ympäröivä juutalaisten diaspora on ollut välttämätön edellytys ja kasvualusta kristinuskon leviämiselle ympäri maailmaa. Ilman juutalaisen diasporan siementä ei olisi kristinuskoakaan.

Jaa somessa: