Suku (genos) on elintärkeä tekijä. Suku muodostaa elävälle turvaverkon, osoittaa elinkeinon ja -paikan. Sukuun liittyy lojaliteettia ja sen avulla mitataan luotettavuutta. Sukujen välinen oikeus, verikosto, tunnettiin Vanhassa testamentissa (4. Moos 35:12-27) eikä se ole maailmasta vieläkään kadonnut. Toivottavasti kansanmurhia ei enää tule (engl. genocide).

Raamattu alkaa Genesiksestä eli ’synnystä’ tai ihmissuvun syntykuvasta. Jo ennen ihmistä luodaan kasvi- ja eläinkunta ’lajinsa mukaan’ (kata genos). Israelin kansan historia rakentuu sukujen varaan. Jaakobin (Israel) 12 poikaa tunnetaan kantaisinä. Luvattu maa jaetaan heidän perillisilleen (Joos.).

Myös Jeesuksen syntymä kytkettiin Israelin sukuihin (Matt. 1:1-17, Luuk. 3:23-38). Jeesus valitsee 12 opetuslasta (Mark. 4:13-19). Heitä ei kuitenkaan valittu sukujensa perusteella, vaan symbolisesti edustamaan Jumalan koko kansaa.

Johanneksen evankeliumi alkaa uudella ’Genesiksellä’: Sana, jonka kautta kaikki on saanut syntynsä (egeneto), tulee ihmiseksi. Jeesuksen suhde omaan sukuunsa on kompleksinen. Isän rooli jää epäselväksi ja lähimpien sukulaisien paikka määritellään uudelleen. ”Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni? — Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni, sisareni ja äitini” (Mark. 4:34-35). Suku on Jeesukselle lähes rasite (Luuk. 4:22; Joh. 6:42).

Uudessa testamentissa vahvan suku- tai kansasiteen (genos) tilalle tulee toisenlainen sukulaisuus. Jeesuksen seuraajiksi ei tulla sukujen perusteella, vaan evankeliumin kutsumana (Joh. 10:16). Vanhaan sukupuuhun oksastetaan uusia jäseniä (Room. 11:17-24). Seurakunnasta muodostuu uusi suku ja turva niille, joilta ne muuten puuttuvat (1. Tim. 5). Kaikki ihmiset ovat sisaria ja veljiä.

Kirkon uskontunnustukset ovat Jumalan ihmiseksi tulon geenikartta. Kristus on syntynyt (genogenee) isästä, toisaalta neitsyt Mariasta (genneethenta).

Jaa somessa: